Southampton ja Liverpool päättävät valioliigakierroksen – isäntien takalinjalle vanha muuri?

Liverpool esiintyy valioliigakierroksen päättävässä ottelussaan maanantaina vanhoilla pelaajametsästysmaillaan, Southamptonissa. Tuttujen tapaamisia saatetaan nähdä odotettua enemmän, sillä isäntien maalilla pelaa mahdollisesti Fraser Forster.
Takavuosien Saints-muuri ei ole tällä kaudella pelannut vielä otteluakaan, Alex McCarthyn pitäessä ykkösveskarin paikkaa tiukasti. McCarthyn kerrottiin kuitenkin sunnuntai-iltana joutuvat karanteeniin koronatartunnan vuoksi. 31-vuotias oli ainoa positiivisen tuloksen Southamptonin leirissä viime testauskierroksella saanut henkilö.
Manageri Ralp Hasenhüttl sen sijaan palaa työpaikalleen, oltuaan myös eristyksissä vaimonsa saaman postiivisen koronatestituloksen vuoksi.
Nykyisistä Liverpool-pelaajista yhteistä Southampton-menneisyyttä on muiden muassa loukkaantuneella Virgil van Dijkilla ja Sadio Manélla. Vaikka seurojen välinen pelaajaliikenne on muuten ollut melko yksisuuntaista, on Saintsilla riveissään uuteen maalivireeseen yltynyt Danny Ings, joka historiaan kuuluu jaksoja Merseysiden punaisissa.
Lähde: Sky Sports
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan