Burnley päätti Liverpoolin olympiadin – saksalaispäällikön linnoitus murtui viimein
Kuva: Getty Images
Burnley voitti Liverpoolin torstaina Ashley Barnesin rankkariosumalla. Ei voitto ehkä muutenkaan kaikkien papereissa ollut, mutta merkittävän tapahtumasta tekee se, että ottelu pelattiin Anfieldilla, ja Liverpool siis hävisi.
Lue otteluraportti TÄÄLTÄ.
Merseysiden linnoituksen komentaja, Jürgen Klopp oli viimeksi tunnustanut kotitappion huhtikuussa 2017, kun tuolloin Sam Allardycen johdolla pelannut Crystal Palace haki voiton Anfieldilta.
Olympiakisat tavataan järjestää joka neljäs vuosi, ja niiden välistä aikaa kutsutaan olypmiadiksi. Lähes täysi sellainen siis vaadittiin, ennen Liverpoolin antautumista omassa linnoituksessaan. Managerimielessä asialla oli jälleen varsin peribrittiläinen tekijä; tällä kertaa Sean Dyche.
Kentän puolella vuonna 2017 Liverpoolia puri tavallaan oma koira; Palacen 1-2 -voittoon silloin riittäneet maalit teki Anfieldia vielä edellisellä kaudella kotikenttänään pitänyt Christian Benteke. Barnesin tausta ei ole aivan saman kaltainen, 31-vuotias saapui Burnleyyn nelivuotisen Brighton-kommennuksensa perään.
Jos stadionista linnoituksena puhuminen kuulostaa sotaisalta, niin jatketaan ampumisviittauksin. Torstaina Liverpoolin tuhoksi koitui pitkälti sen oma tähtäin; joukkue pyssytti pelissä kaikkiaan 27 kertaa, Burnleyn laukoessa vain kuudesti. Clarets kuitenkin onnistui suuntaamaan vetojaan hieman paremmalla prosentilla; yritykset vierailla maalia kohti neljä, isännillä kuusi.
Suurimpiin tuhlareihin ottelussa kuului Divock Origi, joka nosti juuri ennen taukovihellystä vapaasta paikasta pallon ylärimaan.
Origi ei toki vakioavaukseen Kloppin ryhmässä kuulu, toisin kuin esimerkiksi koko 90+5 minuuttia kentällä juossut Sadio Mané, tai ennen tunnin täyttymistä sisään tulleen Roberto Firmino ja Mohamed Salah. Vaikka hyökkäyspäästä puuttuu edelleen Diogo Jota, ei Liverpool voine pelaajapulaankaan synkässä jaksossaan vedota. Torstain kotitappio oli hallitsevan mestarin viides voitoton ottelu putkeen.
Liverpool on 19 pelaamansa ottelun jälkeen 34 pisteessä, kuusi pinnaa kärkiryhmä Man Unitedin perässä. Kakkospaikan Man City on pelannut ottelun kaksikkoa vähemmän. Vasta 17 ottelua pelannut Merseysiden sininen ryhmä, Everton, on Anfieldin isännistä kahden pisteen päässä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa