Everton reagoi viime hetkillä – 48 maalia Valioliigassa tehnyt maajoukkuehyökkääjä haaviin
Kuva: Getty Images
Hyvää valioliigakautta pelaava Everton iski siirtomarkkinoilla talven siirtoikkunan viimeisillä hetkillä. Liverpoolilaisseura tiedotti tiistaina aamuyöllä, että se on hankkinut Bournemouthista norjalaishyökkääjä Joshua Kingin kauden 2020-2021 loppuun ulottuvalla sopimuksella. 29-vuotiaan Kingin sopimus Mestaruussarjassa pelaavan Bournemouthin kanssa olisi päättynyt tulevana kesänä.
King siirtyi Bournemouthiin seuran ensimmäisen valioliigakauden 2015-2016 alla Blackburnista. Hän on pelannut koko tähänastisen valioliigauransa juuri Bournemouthissa, tehden 161 ottelussa 48 maalia. Valioliigauraan tuli kuitenkin pieni tauko Bournemouthin putoamisen myötä, mutta nyt 187-senttinen norjalainen palaa pääsarjatasolle.
Tällä kaudella King on pelannut Mestaruussarjassa 12 ottelua, tekemättä otteluissa maaliakaan. Kiinnostavasti hänen maalikeskiarvonsa onkin ollut koko uran aikana huomattavasti korkeampi Valioliigassa kuin Mestaruussarjassa.
[readmore from=Joshua-King]
King on kuulunut Norjan maajoukkuevahvuuteen kaikissa ikäluokissa alle 15-vuotiaista lähtien. A-maajoukkuedebyyttinsä hän teki 20-vuotiaana syksyllä 2012.
Kaikkiaan hän on pelannut 51 A-maaottelua, ja tehnyt niissä 17 maalia. Karsinnoissa siirrettyihin vuoden 2020 EM-kisoihin King teki viisi maalia, mutta Norja ei lopulta lopputurnaukseen selviytynyt.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla