Bournemouth antoi potkut managerilleen, vaikka on sarjataulukossa nousukarsintapaikalla: ”Nyt tarvitaan muutos”
Kuva: Getty Images
Vielä viime kaudella Valioliigassa pelannut Bournemouth on antanut potkut manageri Jason Tindallille, joka ehti työskennellä seurassa pitkään niin pelaajana kuin valmennuspuolellakin.
Bournemouthin verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että viime aikaiset tulokset ja peliesitykset ovat olleet selvästi odotettua huonompia. Tappioita liigakentillä on kertynyt jo neljä perätysten.
– Meistä tuntuu siltä, että nyt tarvitaan muutos, jotta annamme seuralle parhaan mahdollisen mahdollisuuden saavuttaa viime kesänä asetetut selvät tavoitteet, tiedotteessa todetaan.
– Haluamme kiittää Jasonia hänen palveluksistaan AFC Bournemouthille viimeksi kuluneiden 22 vuoden aikana. Hän on henkilö, josta ajatellaan lämpimästi seurassa. Hän oli tärkeässä roolissa, kun seuraa pelastettiin sen synkimmistä ajoista ja vietiin sen kaikkien aikojen mahtavimmalle seikkailulle.
Bournemouth hävisi tiistain kotiottelussaan Sheffield Wednesdaylle 1–2. Joukkue on Mestaruussarjan sarjataulukossa kuudentena eli viimeisellä nousukarsintoihin oikeuttavalla paikalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella

- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta