Chelsea pitkään vaikeuksissa Mestaruussarja-seuraa vastaan – Tammy Abraham lopulta ratkaisijana
Kuva: Getty Images
Chelsea voitti Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Barnsleyn torstaina 1-0-lukemin edetäkseen FA Cupin kahdeksan parhaan joukkoon.
LUE MYÖS: FA Cupin puolivälierät arvottu – manchesterilaisseuroille haastavat vieraspelit
Barnsley aloitti ottelun vahvasti ja laittoi Chelsean yllättävän suuren paineen alle. Uuden tilaisuuden tolppien välissä saanut Kepa Arrizabalaga otti loistavan torjunnan 11. minuutin kohdalla, kun hän piti Callum Brittainin puskun lähietäisyydeltä ulkona.
Chelsealta vietiin sen jälkeen päivänselvä rangaistuspotku, kun Toby Sibbick veti Tammy Abrahamilta jalat alta alueen sisällä. Oakwell Stadiumilla ei ollut käytössä VAR:ia, joten erotuomari Martin Atkinson ei voinut tarkastaa tilannetta nauhalta ja muuttaa päätöstään.
Chelsea oli ensimmäisellä puoliajalla vaaraton, eikä saanut juuri mitään aikaan hyökkäyspäässä.
Pirteästi esiintynyt Barnsley kävi sen sijaan lähellä kamppailun avausosumaa vielä kerran ennen taukovihellystä. Victor Adeboyejo ohjasi Brittainin laukauksen melkein sisään, mutta ensimmäinen puoliaika tuli päätökseen maalittomana.
Toisella puoliajalla Chelsea hallitsi taas enemmän palloa, mutta vaaralliset maalipaikat olivat yhä vähissä. Callum Hudson-Odoi herätteli joukkuettaan väkevällä yksilösuorituksella, mutta hänenkin viimeistelynsä pitkän kuljetuksen jälkeen meni hieman pieleen.
Reilun tunnin pelin kohdalla maaliverkot viimein heiluivat. Reece James pelattiin rangaistusalueen oikealta reunalta läpi, josta hänen matala keskityksensä tavoitti Abrahamin. Englantilaishyökkääjä tuikkasi pallon tyhjiin ja viimeisteli jo kauden neljännen maalinsa FA Cupissa. 0-1.
All of Chelsea's last four goals in the #FACup have been scored by Tammy Abraham.
Four goals in his last two starts.
Four goals in his last two starts.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”