Mohamed Salahin ”paras ystävä” povaa: Liverpool-tähti saattaa pysyä Anfieldilla vielä 4-6 vuotta
Kuva: Getty Images
Mohamed Salah saattaa pelata vielä 4-6 vuotta Liverpoolissa, sanoo joukkueen entinen puolustaja Dejan Lovren.
Salah myönsi joulukuun puolivälissä, ettei hänen tulevaisuutensa välttämättä lepää Anfieldilla. Egyptiläistähteä on yhdistetty viimeistään siitä lähtien Real Madridiin ja Barcelonaan, joita 28-vuotias kehui vuolaasti AS:n haastattelussa.
Salahin läheisimpiin ystäviin Liverpoolissa lukeutunut Lovren voi kuitenkin vahvistaa, ettei hänen entinen joukkuetoverinsa ole antanut minkäänlaisia viitteitä aikeista mennä ja siirtyä toiseen seuraan.
– Olen yhä yhteydessä Salahiin. Olemme parhaita ystäviä. Puhumme kaikesta, Lovren kertoi talkSPORTin haastattelussa.
[readmore from=Liverpool]
– Mo on omistautunut Liverpoolille, kaikille seuran faneille sekä hänelle itselleen. Hän on itsensä kovin kriitikko, kun asiat eivät mene niin, miten pitäisi. En ole yllättynyt, että hänen henkilökohtaiset suorituksensa ovat yhä ilmiömäisellä tasolla.
– Rakkautta on oltava molempiin suuntiin (sekä Salah että Liverpool). Minun näkemykseni mukaan tilanne on nyt tämä, joten miksei hän jäisi?
– Mo on pelaajauransa parhaassa vaiheessa 28 vuoden ikäisenä – ehkä hän näyttää hieman vanhemmalta – mutta hän on vireensä huipulla. Miksei hän jäisi vielä neljäksi, viideksi tai kuudeksi vuodeksi?
LUE MYÖS:
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”