Valioliigan komeetta oli aluksi hylkiö ja outolintu, ensivaikutelma saattoi pettää pahasti – ”Hänen ruumiinrakenteensa oli epätyypillinen”
Kuva: Getty Images
Yksi Valioliigan tämän kauden tuhkimotarinoista on ollut West Hamin 25-vuotiaan keskikenttäpelaajan Tomáš Součekin nousu parrasvaloihin.
Tshekkiläinen Souček hankittiin Hammersiin viime vuonna, ja hän on nopeasti noussut joukkueen avainpelaajien joukkoon. Liigakentillä mies on iskenyt tällä kaudella peräti kahdeksan maalia.
Součekia aikanaan Slavia Prahassa valmentanut Dušan Uhrin Jr. kertoo BBC:n haastattelussa, että hän suhtautui pelaajaan aluksi skeptisesti. Uran alussa Součekiin ei uskonut juuri kukaan.
– Hän ei syöttänyt palloa hyvin. Se ei myöskään näyttänyt erityisen hyvältä, kun hän juoksi. Se saattoi olla syy, miksi valmentajat eivät halunneet häntä, Uhrin muistelee.
– Hän kehitti kuitenkin itseään loistavasti ja teki harjoituksissa kovasti töitä. Hän otti edistysaskeleita todella nopeasti, otti vastuuta ja pysyi mahtavana poikana. Hänen pelaamisensa katsomiseen piti tottua, koska ensisilmäyksellä hän näytti hitaalta.
Samantyyppisen analyysin BBC:lle antaa tshekkiläinen toimittaja David Čermák, jonka mukaan yli 190-senttinen Souček näytti kentällä omituiselta.
– Hänen ruumiinrakenteensa oli epätyypillinen – hän näytti aika kömpelöltä – mutta sitten hän teki yllättäviä liikkeitä. En koskaan tiennyt, mitä hänestä pitäisi ajatella. Sitten hän teki hattutempun Baník Ostravaa vastaan ja sai minun huomioni, pelatessaan puolustavana keskikenttäpelaajana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Taas huono tulos – Eddie Howella on nyt paineet niskassaan: ”Tuntuu ikävältä”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Ei voi olla totta – Liverpoolin jättihankinta loukkaantui ”vakavasti”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”