Tähtipuolustajalla lihasvamma – Jürgen Klopp vihjaa toisen Liverpool-tulokkaan debyytistä: ”He ovat ottaneet suuria askelia”

Jürgen Klopp vihjaa olevansa valmis antamaan Ozan Kabakille tai Ben Daviesille valioliigadebyytin Liverpoolin paidassa. Reds kohtaa tänään Valioliigassa Leicesterin.
Kabak siirtyi Anfieldille tammikuun siirtoikkunan viimeisenä päivänä Schalkesta ja Davies samana päivänä Prestonista. Kumpikaan toppareista ei ole vielä tehnyt ensiesiintymistään seurassa.
Lihasvammasta kärsivä Fabinho puuttuu tänään Liverpoolin puolustuksesta. Brasilialainen on avannut viimepeleissä topparina kapteeni Jordan Hendersonin kanssa.
– He ovat laittaneet kaikkensa likoon tulevaa varten. Näin puolustajan pitääkin toimia. Sekä Ben että Ozan ovat rauhallisia persoonia valmiina oppimaan ja heillä on loistava asenne, Klopp kehui lehdistölle.
– He ovat ottaneet suuria askelia mukautumaan pelitapaamme. Se on meille tärkeää.
– Meillä on selkeä tapa puolustaa. Jos molemmat heistä olisivat kentällä, meillä olisi heidän lisäkseen yhdeksän pelaajaa, jotka ovat jo tottuneet siihen pelitapaan. Jos kaksi pelaajaa tekisivät asioita eri tavalla, se voisi johtaa outoihin tilanteisiin. Meidän on tehtävää tämän suhteen päätös.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä