Lehti: Man Unitedin maalivahtiosasto uusiksi – vähintään kolme miestä jättämässä seuran
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin odotetaan panevan maalivahtiosastoaan uusiksi tulevana kesänä, kertoo paikallislehti Manchester Evening News.
Lehden mukaan United on päästämässä menemään vähintään kolme maalivahtia. Heidän joukossaan ovat Sergio Romero ja Joel Pereira, joiden sopimuksiin sisältyviä vuoden optioita seura ei aio käyttää.
Romero, 33, ei ole pelannut ainuttakaan ottelua koko kauden aikana. Hän on käytännössä viitosvaihtoehto tolppien väliin David de Gean, Dean Hendersonin, Lee Grantin ja Nathan Bishopin jälkeen.
Pereira, 24, ei ole pelannut Unitedin paidassa yli kolmeen vuoteen. Hän on saanut lainapestillään Huddersfieldissä tililleen vain yhden ottelun.
Unitedin alle 23-vuotiaiden joukkueen maalivahti Paul Woolston, 22, lienee lähtijöiden joukossa. Voi hyvinkin olla, että myös konkari Grant, 38, jättää seuran nykyisen sopimuksen umpeutuessa.
Valmennusjohdon on tehtävä jossakin vaiheessa ratkaisuja myös de Gean, 30, ja Hendersonin, 23, suhteen. Pidemmän päälle ei ole järkevää, että jompikumpi kovista nimistä joutuu seuraamaan pelejä vaihtopenkiltä.
Manchester Evening Newsin mukaan United maksaa maalivahdeilleen yhteensä yli 600 000 puntaa viikossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen