”Pep tappoi minut ja itseluottamukseni” – Man Cityn ex-puolustajalta täyslaidallinen Guardiolalle
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn kirjoilta hiljattain poistunut Angeliño on rikkonut hiljaisuuden vaikeista ajoistaan Pep Guardiolan alaisuudessa.
Angeliño, 24, aloitti ammattilaisuransa Manchester Cityssä, joka lähetti hänet nopeasti PSV Eindhoveniin. Vakuuttava lainakausi Hollannissa sai Cityn kuitenkin ostamaan hänet takaisin heinäkuussa 2019.
Espanjalaispuolustaja palasi Etihadille suurin odotuksin, mutta ei kuitenkaan saanut seuraavan puolen vuoden aikana kuin kuuden ottelun verran peliaikaa, ennen kuin hänet lainattiin RB Leipzigiin tammikuussa 2020.
Julian Nagelsmannin alaisuudessa vastuu nousi jälleen ja seura osti Angeliñon pysyvästi itselleen aiemmin tässä kuussa. Nyt espanjalaispuolustaja on kritisoinut Guardiolaa siitä, miten häntä kohdeltiin Etihad Stadiumilla.
– Pep tappoi minut ja itseluottamukseni, Angeliño kertoi BILD:lle.
– Kun palasin Eindhovenista Cityyn, hän oli jo arvioinut minut kahden harjoitusottelun perusteella, eikä antanut minulle kunnon tilaisuutta sen jälkeen.
– Joten tästä syystä olin iloinen, että minut lainattiin Leipzigiin, jossa olen nyt vakinainen osa seuraa.
[readmore from=Manchester-City]
Kysyttäessä eroavaisuuksista Guardiolan ja Nagelsmannin välillä, oli Angeliñon mielipide selvä.
– Yksi antoi minulle itseluottamusta ja peliaikaa, toinen ei vain tehnyt niin.
– Leipzigissa tunsin ensimmäisestä päivästä lähtien, että minuun luotetaan. Seura ja valmentajat antoivat minulle uskomattoman paljon virtaa. Olen iloinen, että saan pelata säännöllisesti Leipzigissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Valioliiga-ikoni Juan Mata elää uutta kevättä Australiassa
- Birminghamin osaomistajalta hämmentävä lausunto FIFA-pomosta: ”Gianni Infantino on kansan mies”
- Ex-Valioliiga-pelaaja ilmoittautui mukaan kilpailuun Puskás-palkinnosta
- Mikä keski-iän kriisi? Entinen Man City -hyökkääjä paukuttaa edelleen kovaan tahtiin maaleja
- Edwin van der Ser kertoi, miksei André Onana onnistunut Manchester Unitedissa
- ”Se olisi täysi katastrofi” – Ex-pelaaja kertoi mielipiteensä Tottenhamin tilanteesta
- Yllätysnimi tähyää takaisin Englannin maajoukkueeseen

- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- ”Se olisi täysi katastrofi” – Ex-pelaaja kertoi mielipiteensä Tottenhamin tilanteesta
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Kriisissä oleva Leicester tekemässä kovan kaappauksen taustoihin