ESPN: Arsenalin pitkäaikainen avainpelaaja lähtökuopissa – toivoi siirtoa jo viime kesänä

Arsenalin pitkäaikainen luottopelaaja Hector Bellerín saattaa jättää seuran tänä kesänä, ESPN uutisoi.
25-vuotias espanjalaispuolustaja halusi vaihtaa maisemaa jo viime kauden lopulla, kun Paris Saint-Germain ja Barcelona osoittivat vahvaa kiinnostusta häntä kohtaan.
Mikel Arteta sai kuitenkin suostuteltua Bellerínin jäämään vielä täksi kaudeksi Emirates Stadiumille. Vastapalvelukseksi Arsenal lupasi harkita hänen myymistään kuluvan sesongin jälkeen.
Neuvottelut Bellerínin tulevaisuudesta eivät ole vielä alkaneet. Laitapuolustajan sopimus Emiratesilla umpeutuu kuitenkin reilun kahden vuoden kuluttua, minkä takia kumpikin osapuoli näkee ensi kesän parhaana ajankohtana siirron kannalta, toteaa ESPN.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Bellerínin potentiaaliset päämäärät ovat kuitenkin hämärän peitossa tällä hetkellä. PSG hankki viime kesänä Alessandro Florenzin AS Romasta lainadiilillä, johon sisältyvän 9 miljoonan euron osto-option se suunnittelee aktivoivansa kauden päätteeksi.
Barcelona osti sen sijaan Yhdysvaltojen maajoukkuemies Sergiño Destin 21 miljoonalla eurolla viime lokakussa. Manchester United oli kiinnostunut Bellerínistä useita vuosia sitten, mutta käytti 50 miljoonaa euroa Aaron Wan-Bissakaan kesäkuussa 2019.
[readmore from=Arsenal]
Bellerín siirtyi Barcelonasta Arsenalin akatemiaan jo vuonna 2011. Hän murtautui joukkueen ykkösmiehistöön kaudella 2014-15 ja on edustanut Tykkimiehiä yhteensä 232 ottelun verran.
Tällä kaudella Bellerín on pelannut Artetan alaisuudessa 22 valioliigaottelua ja kantanut kapteeninnauhaa viidessä niistä. Tehoja on kertynyt kolmen maalisyötön ja yhden maalin verran.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Aston Villa värväämässä uuden maalivahdin
- West Ham sopinut 22 miljoonan euron hankinnasta
- Englannin alasarjaseura vahvisti yllättävän Valioliigasta tutun hankinnan
- Alejandro Garnacho hylkäsi Saudi-mahdollisuuden
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä

- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan