Arsenal tarjosi Olympiakosille avaimia – lopulta vahva kiinnitys jatkopaikkaan
Kuva: Getty Images
Arsenal palasi tuttuihin kuvioihin Eurooppa-liigan pudotuspelin avausosassa, ja sai iltapuhteestaan palkinnoksi 1-3 -voiton.
Ottelu pelattiin Georgios Karaiskakis Stadiumilla, eli samassa paikassa jossa Gunners kohtasi edellisen vaiheen avauspelissä Benfican. Isäntäjoukkue Olympiakos taas pudotti lontoolaiset samaisesta kilpailusta viime kaudella.
Martin Ødegaard hukkasi kolmannella peliminuutilla huippupaikan, jonka Thomas Partey ja Kieran Tierney norjalaiselle petasivat. Laukaus keskeltä oli kuitenkin heppoinen, ja painui oikealta ohi.
Real Madrid -lainapelaaja oli jälleen mukana, kun Arsenalin johtomaali oli äärimmäisen lähellä 6. minuutilla. Tällä kertaa Ødegaard siirsi pallon Héctor Bellerínille, jonka keskitys tavoitti Pierre-Emerick Aubameyangin luukulta. Tämän pusku otti kimmokkeen vanhasta tutusta, Sokratis Papastathopoulosista, ja päätyi maalivahti Jose San torjumana ylärimaan.
Olympiakos oli ottelun alun melkoisessa viennissä, varsinkin tilanteissa joissa vieraat nousivat laitapakkiensa kautta.
Arsenal alkoi avauspuolikkaan kuluessa jälleen turhauttaa itseään. Alun täysin ylivoimainen hallinta alkoi lipsua, ja omassa päässä nähtiin tuttuja hasardisyöttöjä. Kuitenkin myös Olympiakosin pakka hajosi, ja tiloja alkoi löytyä.
34. minuutilla Ødegaard pääsi tekemään ensimmäisen Arsenal-maalinsa, maalivahti San suosiollisella avauksella. 22-vuotiaan veto kaukaa oli toki komea, mutta suuntautui suhteellisen keskelle maalia, ja painui portugalilaisen käden kautta verkkoon.
Kreikkalaisryhmä pelasi pakotettuna todella kovaa, ja taklasi myöhässä; Mikel Artetan miehistö sai toivoa pääsevänsa ehjin nahoin kotimatkalle.
Johtoasema ei muuttanut Gunnersin häsläämistä omassa päässä. David Luiz tarjoili omassa boksissa 40. minuutilla avopaikan Georgios Masourasille, jonka veto kuitenkin selkeästi ohi.
Koviin otteisiin vastasi Arsenalin puolelta toppari Gabriel, jonka napautus vastustajan nilkkaan toi myös vierasjoukkueelle varoituksen.
Arsenalin uskomaton itsetuhoisuus nosti taas päänsä
Toisellakaan jaksolla Arsenalilla ei ollut hädän päivää, ennen kuin se itse sellaisen torstaista itselleen teki. 59. minuutilla Youssef El Arabi pääsi ohittamaan Bernd Lenon tilanteesta, jonka saksalainen itse alusti. Leno avasi puolipitkällä keskelle kohti vastikään kentälle tullutta Dani Ceballosia. Tällä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia ottaa palloa haltuun, tai siirtää sitä väljemmille vesille ennen El Arabin syöksyä tilanteeseen. Taululle 1-1.
A moment of madness from Arsenal 
#AFC #OLYARS #UEL
talksport.com/football/84603…
#AFC #OLYARS #UEL
talksport.com/football/84603…
talksport.com
UEL live: Arsenal mistake causes bizarre goal, Odegaard thunderbolt, Spurs ahead
Keep up to date with all the latest football news, views and gossip. Mikel Arteta warned error-prone Arsenal will ‘cost him his job’ as Mohamed Elneny and Gabriel save Gunners after gifting Olympia…
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”