Kelechi Iheanachon superilta synkensi Sheffied Unitedin taivalta entisestään – rumat lukemat King Powerilla

Valioliigan kakkospaikasta Manchester Unitedin kanssa jo pidempään kisannut Leicester näytti pitkään siltä, että sitä kiinnostanut järjestää varsinaista näytöstä peränpitäjä Sheffield Unitedin kustannuksella. Kelechi Iheanacho oli lopulta eri mieltä. Taululle lopulta melko brutaalit lukemat, 5-0.
Eilen virallisesti yhteistyönsä manageri Chris Wilderin kanssa päättänyt Blades tuli King Power -vierailulle Paul Heckingbottomin ohjastamana, ja oli toki jo alusta asti alakynnessä. Leicesteriltä otti kuitenkin lähes 40 minuuttia rikkoa nollat taululla.
Sheffield United XI: Ramsdale; Ampadu, Basham, Bryan; Baldock, Lundstram, Norwood, Fleck, Stevens; Burke, Sharp.
#LEISHU
39. minuutilla Jamie Vardy ajoitti juoksunsa vasemmalta oikein, ja sai syötön Ayoze Péreziltä. Tarjoilu yhtä oikea-aikaisesti juosseelle Kelechi Iheanacholle maalin eteen; 1-0.
Vieraat eivät saaneet avauspuolikkaalla aikaan yhtään laukausta, sen paremmin kohti maalia kuin sen ohi.
Vardy haki syöttönsä lisäksi myös maalimerkintää 50. minuutilla, mutta Chris Basham onnistui katkaisemaan yrityksen maaliviivalta. Kymmentä minuuttia myöhemmin konkarille tarjoiltiin taas osumaa, tällä kertaa eteen kerkesi maalivahti Aaron Ramsdale.
Leicester sai kuin saikin toisen maalinsa aikaan, kun Pérez nosti itse itsensä maalintekopaikkaan, ja ampui vasemmalle, 2-0.
Ayoze Perez smashes the ball home from just outside the area, he deserves that. His last three goals in the Premier League have all come against Sheffield United.
#LCFC 2-0 #SUFC
#LEISHU #bbcfootball
Nyt Kettujen kone tuntui viimein käynnistyneen. Vardy-Iheanacho -akseli tuotti kauniin 3-0 -osuman. Tällä kertaa Vardy sai pallon Youri Tielemansilta.
Tämän jälkeen homma repesi totaalisesti. Iheanacho täydensi ensimmäisen hattutemppunsa Valioliigassa 78. minuutilla, ja kaksi minuuttia myöhemmin Vardy pamautti Ethan Ampadun kautta lukemiksi jo 5-0.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”

- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen