Leicester Chelsean seuraksi FA Cupin finaaliin, välierämaaleissa outo yhteensattuma – yleisö nautiskeli katsomossa

FA Cupin finaalissa kaudella 2020-2021 nähdään kaksi tavallisesti sinisissä pelaavaa joukkuetta. Lauantaina loppuottelupaikkansa lunasti Chelsea, joka kukisti maalein 1-0 Manchester Cityn, ja sunnuntaina Leicester kaatoi samoin lukemin Southamptonin. Finaalipaikka on Leicesterille FA Cupissa ensimmäinen sitten vuoden 1969, eli 52 vuoteen.
Tasaisen ottelun ainoan maalin teki Leicesterin nigerialaiskärki Kelechi Iheanacho 55. minuutilla. Vasemmalta syötön maalin edustalle saanut Iheanacho laukoi ensin päin puolusajaa, mutta toisella yrittämällään hän siirsi pallon verkkoon. Erikoista on, että sekä Hakim Ziyechin eilinen että Iheanachon tämän päivän maali syntyivät samalla peliminuutilla.
Spooky. #FACup
Vaikka tilanteita ottelussa nähtiin, oli Iheanachon laukaus lopulta koko pelin ainoa laukaus kohti maalia. Molempien puolustukset pelasivat uhrautuvasti.
Yleisöä päästettiin tänään katsomoon 4 000 henkilön verran – reiluin turvavälein ja tutusti maskit kasvoillaan. Väljää Wembleyllä oli, mutta moni TV-katsoja varmasti huomasi kaivanneensa paikan päällä olleiden fanien reaktioita.
Loppuottelu Leicester-Chelsea pelataan Wembleyllä 15. toukokuuta. Tavoittena on saada otteluun yli 20 000 katsojaa.
15th May 2021. #FACup
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”

- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”