Pep Guardiola lyttäsi Euroopan Superliigan – nosti esiin kilpailun suurimmat ongelmakohdat
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on jakanut oman mielipiteensä Euroopan Superliigasta.
Urallaan kaksi Valioliigan mestaruutta, kolme Espanjan mestaruutta ja kolme Saksan mestaruutta voittanut huippuluotsi sanoo, ettei Superliigassa ole lainkaan kyse urheilusta, jos sieltä putoaminen tai sinne nouseminen on mahdotonta.
Guardiola toivoisi Superliigaan osallistuineiden seurojen – mukaan lukien Manchester Cityn – omistajien kertovan kaikille, miksi tällaiseen ratkaisuun ollaan päädytty.
– Kukaan ei ole antanut minulle mitään lisätietoja siitä, mitä tulee tapahtumaan ja mitä tässä ollaan nyt luomassa, tuhahti Guardiola lehdistölle tiistaina.
– Rehellisesti me (managerit) emme ole oikeita ihmisiä vastaamaan kysymyksiinne, koska ainoastaan tämän komitean presidentti osaa kertoa jalkapallon tulevaisuudesta tarkemmin.
– Tämän takia tilanne on hieman epämukava meille (managereille). Sitten kun saan kaiken tiedon, voin jakaa mielipiteeni. Tällä hetkellä voin antaa mielipiteeni vain sen perusteella, mitä tänä päivänä tiedän.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Kyse ei ole urheilusta, kun suhdetta yrittämisen ja menestymisen välillä ei ole olemassa. Kyse ei ole urheilusta, kun menestyminen on jo taattua. Kyse ei ole urheilusta, kun tappiolla ei ole merkitystä.
[readmore from=Euroopan-Superliiga]
– Mutta tällä hetkellä se (Euroopan Superliiga) on vain lausunto, eikä mitään muuta. Minusta olisi hienoa, jos tämän komitean presidentti selittäisi koko maailmalle, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.
– En tiedä, miksi juuri nämä tietyt seurat ovat valittu mukaan pelaamaan tässä kilpailussa. Olen sanonut monta kertaa, että haluan parhaan ja vahvimman mahdollisen kilpailun, etenkin Valioliigan.
– Eikä se ole minusta reilua, jos yksi joukkue taistelee päästäkseen huipulle, mutta ei voi selviytyä mukaan, koska menestys on taattua vain muutamalle seuralle.
LUE MYÖS:
- Lähde: Harry Maguire raivostui ja asettui Ed Woodwardia vastaan – tieto Euroopan Superliigasta tuli pelaajille täytenä yllätyksenä
- UEFA:n presidentti lähetti tiukan viestin Valioliigan suurseurojen omistajille: ”Vielä on aikaa muuttaa mieltään”
- Lehti: Liverpoolin Jordan Henderson hälyttänyt kaikki Valioliigan kapteenit kriisikokoukseen
- Superliigaa kritisoinut Jürgen Klopp teki karun paljastuksen kulissien takaa: ”Me emme tienneet tästä”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä