Huono enne Tottenhamille? Harry Kanen tilanne tuo Dimităr Berbatoville mieleen oman menneisyytensä: ”Minä ajattelin omaa polkuani”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin entinen hyökkääjä Dimităr Berbatov uskoo, että Harry Kane on vastaavassa tilanteessa kuin hän oli itse reilut kymmenen vuotta sitten.
Berbatov, 40, edusti Tottenhamia kaksi kautta, kunnes siirtyi Manchester Unitediin lähes 40 miljoonalla eurolla. Spursissa hän voitti viimeisellä kaudellaan liigacupin, Unitedissa Berbatov juhli kahdesti Valioliigan mestaruutta, seurajoukkueiden MM-kultaa ja liigacupin voittoa.
[readmore from=Harry-Kane]
Kane, 27, kävi viime vuosikymmenen alussa muutamaan otteeseen lainalla, mutta muuten hän on viettänyt koko ammattilaisuransa Tottenhamissa. Pokaaleja ei ole tullut yhtään. Ensi viikonloppuna hänellä on mahdollisuus saavuttaa ensimmäinen pystinsä, kun Tottenham pelaa liigacupin loppuottelussa Manchester Cityä vastaan, joskin Kanen pelikunto on vielä arvoitus.
Englannin maajoukkuekapteeni on sanonut, että hän saattaa harkita lähtevänsä Tottenhamista, jos kokee, ettei seura mene eteenpäin hänen toivomallaan tavalla.
Berbatov näkee Kanen tilanteessa paljon samaa kuin omassa urassaan. Hän voitti Tottenhamissa pokaalin, mutta se vain kasvatti hänen nälkäänsä, eikä hän kyennyt kieltäytymään houkutuksesta, kun Manchester United tuli ovelle kolkuttamaan.
– Minä ajattelin jalkapallossa henkilökohtaista menestystäni ja omaa polkuani. Halusin aina pelata koko urani samassa seurassa, kuten Paolo Maldini tai Ryan Giggs, mutta sitä ei olisi ikinä tapahtunut, koska minä tulen Bulgariasta. Joten Englantiin pääseminen ja unelmani jahtaaminen siellä oli unelmieni täyttymys, kertoi Berbatov The Telegraphin haastattelussa.
– Ja sitten sitä kuulee, että yksi suurimmista seuroista haluaa minut juuri, kun olen maistanut menestystä voittamalla pokaalin. Antakaas, kun kerron jotain: asiat muuttuvat dramaattisesti. Siinä ajattelee, että ”tämä on ainutlaatuinen tilaisuus voittaa enemmän, joten en aio hukata sitä”.
– Tiesin, että jotkut ihmiset pettyisivät minuun ja suuttuisivat minulle, mutta tämä on loppujen lopuksi oma polkuni, oma menestystarinani. Minun oli kirjoitettava se omalla tavallani.
– Siksi tein sen päätöksen [siirtyä Manchester Unitediin], ja luultavasti näemme saman toistuvan pian uudestaan, koska Harry Kane on nyt siinä tilanteessa, missä minä olin ennen. Se on vaikeaa ja stressaavaa, päässä kulkee paljon ajatuksia. Mutta minun oli kirjoitettava oma tarinani jalkapallossa.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta