Liverpool ja West Ham käyttivät toiseksi viimeiset ottelupallonsa Valioliigassa hyväkseen – paljon jäi edelleen auki
Kuva: Getty Images
Valioliigan keskiviikossa riitti ratkaisevaa jännitystä vuorokauden viimeisille minuuteille, kun sekä Liverpool että West Ham aloittivat kauden toiseksi viimeiset ottelunsa Suomen aikaa kello 22.15.
Liverpool iski tauon molemmin puolin
Alakerran ryhmät, jo putoamaan tuomittu West Brom, sekä käytännössä paineitta pelannut Burnley olivat päättäneet olla myymättä nahkojaan halvalla europaikkoja tavoitelleille vastustajilleen. Liverpool napsautti paikoin todella uhreasti taistelleen Claretsin selkärangan poikki Nathaniel Phillpsin 52. minuutilla Sadio Manén syötöstä puskemalla 0-2 -maalilla. Sitä ennen toisen jakson alku oltiin menty kotijoukkueen merkeissä. Avausmaali syntyi Roberto Firminon lapikkaasta 43. minuutilla. Juuri kun 88. minuutti käynnistyi, sai nimensä maalintekijöiden listaan myös vaihdosta tullut Alex Oxlade-Chamberlain.Tomás Soucekilla merkillinen Irons-iltapuhde
West Ham taisteli myös kynsin hampain pitääkseen kuudennen tilansa, joka oikeuttaa Eurooppa-liigan karsintoihin. Sille tarjottiin kuskin paikkaa jo kolmannella minuutilla, kun Declan Rice asettui ampumaan rankkaria. Veto kuitenkin tolppaan. WBA teki pelin ensimmäisen maalin, lopulta. 27. minuutilla syntynyt maali merkittiin ensin kulmapotkun antaneelle Matheus Pereiralle, mutta muutettiin sitten Tomás Soucekin omaksi maaliksi. Pallo päätyi verkon perukoille tsekkikolossin kautta, mutta ottelun edettyä jo pitkälle tilastoja korjattiin uudelleen. Osuman sain nimiinsä Pereira, siis suoraan kulmapotkusta. Ajassa 45+1 Irons tuli kuitenkin tasoihin, ja tällä kertaa maali jäi Soucekin nimiin, keskityksen tultua Saïd Benrahmalta. Hawthorns todisti pelissä melkoista määrää maalintekoyrityksiä, eivätkä ne jakautuneet kovin epätasaisesti. Vasta 82. minuutilla West Hamin Angelo Ogbonna päästi lontoolaiset piinasta pallo meni sisään italialaisen päästä tämän oman käsivarren kautta, mutta maali jäi voimaan. Kuutta minuuttia myöhemmin Michail Antonio iski loppuluvuiksi 1-3, vastahyökkäyksen päätteeksi. Illan viimeisten pelien jälkeen pistetilanne europelipaikkojen suhteen on edelleen kutkuttava. Viimeinen kierros pelataan tulevana sunnuntaina. 3. Chelsea 67p. (Mestarien liiga) 4. Liverpool 66p. (Mestarien liiga) 5. Leicester 66p. (Eurooppa-liiga) 6. West Ham 62p. (Eurooppa-liiga) 7. Tottenham 59p. (Euroopan Konferenssiliigan karsinta) 8. Everton 59p. 9. Arsenal 58p.LUE MYÖS:
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Peter Schmeichel: VAR pitää ottaa pois Valioliigasta
- Suru-uutinen: entinen Valioliiga-vahti on kuollut