Aiheuttaako Carlo Ancelottin lähtö Evertonille myös toisen ison ongelman? – ”Ilman häntä en olisi siirtynyt tänne”
Kuva: Getty Images
Everton joutuu etsimään itselleen uutta manageria, kun Carlo Ancelotti irtisanoi tiistaina sopimuksensa ja siirtyi takaisin Real Madridin peräsimeen.
Managerin lisäksi Everton saattaa joutua myös pelaajakaupoille, sillä James Rodríguezin jatko seurassa on vaakalaudalla.
29-vuotias Rodríguez siirtyi viime kesänä Evertoniin kaksivuotisella sopimuksella, mutta on hyvin mahdollista, että myös hän lähtee seurasta ennenaikaisesti.
Kolumbian maajoukkuekapteenin Everton-siirron avaintekijä oli nimenomaan Ancelotti, jonka alaisuudessa pelintekijä oli loistanut sekä Real Madridissa että Bayern Münchenissä.
– Jos Carlo ei olisi ollut täällä, en olisi siirtynyt tänne. Sanon sen koko sydämestäni. Carlo oli minulle hyvä sekä Real Madridissa että Bayernissa, Rodríguez paljasti huhtikuussa ESPN:n haastattelussa.
Rodríguezin lähtö olisi Evertonille todella iso takaisku, sillä keskikenttäpelaaja loisti debyyttikaudellaan. Loukkaantumisista kauden aikana kärsinyt Rodríguez pelasi yhteensä 26 ottelussa, joissa hän teki kuusi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä.
September 2020: James Rodriguez leaves Real Madrid for Everton to work with Carlo Ancelotti.
June 2021: Ancelotti leaves Everton to manage Real Madrid
June 2021: Ancelotti leaves Everton to manage Real Madrid
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
