Lehti: Barcelona shoppailee Man Cityn poistomyynnissä – tähyilee jo siirtoikkunan kolmatta pelaajaa

”Toisen roska on toisen aarre”, kuuluu sanonta. Ehkeivät Sergio Agüero, 33, ja Eric García, 20, sentään roskaa ole, mutta totuus on, ettei Manchester City enää vähään aikaan ollut löytänyt heille käyttöä ennen kuin Barcelona kävi heidät ilmaiseksi hakemassa aivan kesäkuun alussa.
Nyt on tullut Aymeric Laporten, 27, vuoro, uutisoi katalaanilehti Diario Sport. Laporten sopimus Cityn kanssa jatkuu vuoteen 2025, mutta Rúben Diasin, 24, hirmuvireen takia avauskokoonpanon paikasta tuli hänelle liian harvinaista herkkua kuluneella kaudella.
City ei enää tähdellistä käyttöä Laportelle löydä, vaikka hän onkin tekijämies parhaassa iässä. Seura pyrkii vahvistamaan toppariosastoaan entisestään Sevillan Jules Koundélla, 22, ja Pep Guardiolalla on jo esimerkiksi Nathan Aké, 26, käytössään.
Sportin mukaan talousvaikeuksissa rypevä Barcelona yrittää alentaa Laporten hintaa tarjoamalla vaihdossa monipuolista Sergi Robertoa, 29, jota voi peluuttaa niin laitapuolustajana kuin keskikenttänäkin. Roberto on kiinnostanut manchesterilaisia jo kahden vuoden ajan.
Lisäksi Sport alleviivaa, että Joan Laportan paluu Barcelonan puheenjohtajaksi helpottanee neuvotteluita. Blaugranaa kiinnostaa myös, kuinka paljon City laskuttaisi İlkay Gündoğanin, 30, ja Gabriel Jesusin, 24, palveluksista.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus