Huomasitko tätä uskomatonta faktaa: Raheem Sterling toteutti unelmansa kotikulmillaan
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn Raheem Sterlingille, 26, maali Englannin EM-avauksessa Kroatiaa vastaan tuntui varmasti erityiseltä. Paitsi että se oli ottelun ainoa maali ja toi Kolmelle leijonalle kolme tärkeää pistettä, se oli myös Sterlingin ensimmäinen arvoturnauksissa.
Sterling edusti Englantia ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, mutta hänen paikkansa Englannin avauskokoonpanossa ei ole enää viime aikoina ollut itsestäänselvyys. Kroatiaa vastaan hän kuitenkin sai osoittaa epäilijänsä vääriksi. Kalvin Phillips, 25, syötti Sterlingin läpi, ja tämä laittoi pallon Dominik Livakovićin, 26, selän taakse.
Maali syntyi kotiyleisön edessä Wembleyllä, joka on yksi 12 kisastadionista. Mielenkiintoista on, että Sterling on kotoisin Brentistä. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsee vain 478 metrin päässä maalintekopaikasta.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
LUE MYÖS:
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

