Leedsin seurapomo: Marcelo Bielsa kieltäytyi lomasta – näin argentiinalaismanageri viettää kesänsä
Kuva: Getty Images
Leedsin toimitusjohtaja Angus Kinnear sanoo, että seura on päässyt managerinsa Marcelo Bielsan kanssa yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta.
Argentiinalaisvalmentajan nykyinen diili päättyy tämän kuun lopussa, mutta Bielsa, 65, on tunnettu siitä, että hän ei kiirehdi sopimusten kanssa. Viime syksynä Bielsa allekirjoitti vuoden sopimuksen vain päivää ennen Valioliigan sarjakauden alkua. Hän perusteli viivettä sillä, että halusi varmistaa kaiken olevan kunnossa tulevaa kautta varten.
Uutta diiliä ei ole vielä virallistettu allekirjoitusten kanssa, mutta Kinnearin mukaan kannattajien ei tarvitse olla huolissaan.
– Hän jatkaa ehdottomasti Leedsissä ensi kaudella, kommentoi Kinnear BBC Radio Leedsille.
– Minulla ei ole epäilyksiä hänen sitoutuneisuudestaan. Ja kuten normaalisti, sopimuksen allekirjoittaminen on Marcelon tapauksessa epäolennaista.
– Me pääsimme ehdoista sopuun monta viikkoa sitten, ehkä jo monta kuukautta sitten.
Kinnearin mukaan Bielsa ei matkusta tänä kesänä kotimaahansa, koska hän halusi jäädä suunnittelemaan siirtoikkunan tapahtumia jalkapallojohtaja Victor Ortan kanssa ja valvomaan harjoituskeskuksen saneerausta.
– Hän on uskomattoman ahkera. En usko, että yksikään toinen Valioliiga-manageri luopuisi lomastaan ja jäisi harjoituskeskukseen, sanoi Kinnear.
– Se kertoo hänen omistautuneisuudestaan, joten minä pidän [uutta] sopimusta muodollisuutena.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen