RMC: Man United avaa siirtoneuvottelut Ranskan superlupauksesta – hintalappu 100 miljoonaa euroa

Manchester United on ilmaissut olevansa kiinnostunut hankkimaan huippulupaavan Eduardo Camavingan tänä kesänä.
RMC Sportin mukaan Manchester Unitedin edustajat yrittävät houkutella 18-vuotiaan Old Traffordille ensi viikolle sovitun tapaamisen yhteydessä.
Camavinga itse priorisoi siirtoa Paris Saint-Germainiin, sillä hän haluaisi pysyä Ranskassa. Man United yrittää kuitenkin kääntää nuorukaisen pään.
Camavingan sopimus Rennesin kanssa umpeutuu kesällä 2022, eikä hän aio allekirjoittaa uutta diiliä kasvattajaseuransa kanssa.
Renneskään ei luonnollisesti halua luopua Camavingasta ilmaiseksi, minkä takia sen on harkittava superteinin kauppaamista tänä kesänä.
[readmore from=Manchester-United]
RMC:n mukaan Rennes pyytää pelaajasta tällä hetkellä peräti 100 miljoonan euron siirtokorvausta.
Camavinga pelasi päättyneellä kaudella 35 ottelua Ranskan pääsarjassa ja teki niissä yhden maalin.
Vasenjalkainen keskikenttäpelaaja on edustanut Ranskan A-maajoukkuetta kolme kertaa ja tehnyt myös yhden maalin.
Marca uutisoi viime kuussa, että myös Real Madrid on kiinnostunut nuoresta keskikenttämiehestä.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”

- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”