Everton-fanit vastustavat Rafael Benítezin nimitystä – espanjalaismanagerin naapurustoon jätettiin hyytävä viesti
Kuva: Getty Images
Monet Evertonin kannattajat ovat tehneet selväksi, että he eivät halua Rafael Benítezistä joukkueen uutta manageria.
Benítez, 61, on niittänyt mainetta ja menestystä ympäri maailman, mutta Evertonin kannattajia risoo hänen menneisyytensä paikallisvastustaja Liverpoolissa, jota espanjalaisvalmentaja luotsasi vuosina 2004-2010. Paikallisasetelman lisäksi Evertonin kannattajat muistavat yhä, kuinka Benítez kutsui aikanaan Toffeesia ”pikkuseuraksi”.
The Guardian kertoo, että Benítezin naapurustoon on käyty ripustamassa banderolli, jossa lukee: ”Tiedämme, missä asut. Älä allekirjoita sopimusta”.
Benítez on asunut vaimonsa ja heidän kahden lapsensa kanssa Merseysiden Wirralissa siitä lähtien, kun hän toimi Liverpoolin managerina.
Poliisin mukaan viesti on aiheuttanut ahdinkoa ja huolta alueen asukkaissa. Siinä käytetyn jalkapallosanaston vuoksi poliisi arvelee, että viesti on tarkoitettu Benítezille, joskin siinä tapauksessa se oli jätetty vaaran talon ulkopuolelle.
Benítezin nimitystä on vastustettu banderollein myös Evertonin stadionin Goodison Parkin kulmilla. Yhdessä luki esimerkiksi: ”Benítez ei ole tervetullut”, mutta banderolleissa on ollut myös painokelvottomampaa tekstiä.
Sosiaalisessa mediassa on painotettu, että mauttomat banderollit eivät edusta koko Evertonin kannattajakuntaa, ja moni Toffeesin faneista on tuominnut ne voimakkaasti.
This banner is online. It has been posted not far from where Rafa Benitez lives with his wife and his daughters. It’s sinister, it’s reprehensible and the people responsible for it should be ashamed. They are a disgrace.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
