Lähde: Tottenhamin monivuotinen luottopuolustaja haluaa jättää seuran tänä kesänä

Tottenhamin toppari Toby Alderweireld haluaa jättää seuran tänä kesänä ja toivoo siirron tapahtuvan EM-kisojen jälkeen, kertoo The Athletic.
Belgialaispuolustaja on kertonut Spursille, että hän on halukas jättämään seuran kuuden yhteisen vuoden jälkeen. Alderweireld, 32, siirtyi Tottenhamiin kesällä 2015 Atlético Madridista 16 miljoonalla eurolla, ja hän on pelannut lontoolaisseurassa 236 ottelua, joista 35 oli päättyneellä kaudella.
Athleticin mukaan Tottenham ei aio estää Alderweireldin lähtöä, jos se saa hänestä sopivan tarjouksen.
Spursin uusi jalkapallojohtaja Fabio Paratici pyrkii hankkimaan tänä kesänä kaksi uutta topparia. Tottenhamin toivelistalla ovat ainakin Sevillan Jules Koundé, Lyonin Joachim Andersen, Internazionalen Milan Škriniar ja Bolognan Takehiro Tomiyasu, josta Spurs teki 15 miljoonan euron tarjouksen, joka hylättiin.
Alderweireldia on huhuttu kotimaansa pääsarjaseuraan Royal Antwerpiin sekä seuroihin Italiassa ja Espanjassa. On myös spekuloitu, että hän palaisi entiseen seuraansa, hollantilaiseen Ajaxiin.
Jähtäväksi nää, onko Alderweireldin kosiskelijoilla varaa hankkia häntä. Belgialaistopparilla on 100 000 punnan viikkopalkalla varustettu sopimus kesään 2023 saakka, joten Spursin ei ole pakko luopua hänestä. Lontoolaisseurassa ollaan kuitenkin tietoisia, että tämä kesä saattaa olla viimeinen mahdollisuus saada Alderweireldista kunnon siirtokorvaus.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?