Arsenal jatkoi valtaosan elämästään seuraa edustaneen maalivahdin sopimusta: ”Aivan erityinen side”

Maalivahti Arthur Okonkwon ensimmäinen kosketus Arsenaliin tapahtui toistakymmentä vuotta sitten, kun tämä liittyi seuran alle 9-vuotiaiden joukkueeseen. Nyt 19-vuotias nigerialais-englantiainen on allekirjoittanut Gunnersin kanssa pitkän jatkon ammattilaissopimukselleen.
Valioliigaottelut saattavat edelleen olla nuorukaisen näkökulmasta kaukana, mutta sijansa edustusjoukkueessa hänellä ehdottomasti on.
– On mahtavaa että meillä on kolmosvahti, joka on oman akatemiamme kasvatti. Odotamme näkevämme jatkossa lisää läpimurron tekeviä junioreitamme. Arthur on tehnyt kovaa työtä päästäksen tähän pisteeseen, ja olemme varmoja että hänen tulevaisuutensa tulee olemaan jännittävä, Arsenalin urheilutoimenjohtaja Edu sanoo seuran sivustolla.
Onkonkwon, ja vaikkapa Bukayo Sakan tapaiset timantit ovat seuralle arvokkaita monin tavoin.
– Akatemiamme työ, ja nuorten pelaajien kehittäminen on valtava osa sitä, mitä haluamme seurana edustaa. Viime vuosina olemme nähneet esiinmarsseja huippupelaajilta, joilla on aivan erityinen side Arsenaliin ja sen kannattajiin.
Se, että Edu käyttää Onkonkwosta puhuessaan nimitystä kolmosmaalivahti, antaa odottaa seuralta edelleen veskarikiinnityksiä. Bernd Lenon ykköspaikka pitänee, mutta kakkovahdin tontin jääminen vain Runar Alex Runarssonin varaan olisi hurja riski. Huhuissa mahdollisiksi tulokkaiksi on viime kuukausien aikana mainittu Ajaxin André Onana, sekä Barcelonan Neto.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle

- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?