Glen Kamaran Rangers ja Arsenal kohtasivat harjoitusottelussa – Tykkimiesten uusi hankinta maalinteossa
Kuva: Getty Images
Arsenal pelasi lauantaina harjoitusottelussa 2-2-tasapelin skotlantilaisjätti Rangersin vieraana.
Rangers siirtyi johtoon vajaan vartin kohdalla, kun Leon Balogun puski James Tavernierin antaman kulmapotkun sisään.
Arsenalin uusi hankinta, laitapuolustaja Nuno Tavares toi vieraat tasoihin 23. minuutilla. Tavernier meni pitkään avaukseen väliin, mutta otti heikon kosketuksen palloon ja menetti sen Tavaresille. Portugalilaispakki murtautui rangaistusalueelle ja laukaisi pelivälineen sisään oikealla jalallaan.
Tavares siirtyi Tykkimiehiin viikko sitten Benficasta kahdeksalla miljoonalla eurolla.
Cedric Itten vei Rangersin uudestaan johtoon 75. minuutilla puskemalla Glenn Middletonin antaman kulmapotkun verkkoon.
Pelin viimeinen osuma nähtiin hetkeä myöhemmin, kun Eddie Nketiah riisti pallon Rangersin boksissa ja laukoi sen yllättäen etukulmasta sisään.
Kentällä nähtiin myös Suomen A-maajoukkueen Glen Kamara, joka pelasi ensimmäisen puoliajan Rangersin keskikentällä. Kamara edusti Arsenalia vuosina 2012-2017 ja esiintyi lontoolaisten edustusjoukkueessa kerran.
Arsenalin kokoonpanosta puuttuivat maajoukkuetehtävien jäljiltä muun muassa maalivahti Bernd Leno, keskikenttäpelaaja Granit Xhaka, laituri Bukayo Saka sekä Gabriel Martinelli, joka on valmistautumassa Tokion olympialaisiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä