Manchester City -manageri Pep Guardiola on valmis puolustamaan Jack Grealishin siirtoa oikeudessa – tyrmää median teoriat
Kuva: Getty Images
Neuvottelut Jack Grealishin, 25, siirrosta Manchester Cityyn saatiin kuluvalla viikolla päätökseensä. Muutama päivä sitten suoritettiin hänen lääkärintarkastuksensa, ja hieman myöhemmin seura ilmoitti ostaneensa keskikenttäpelaajan itselleen.
Siirtosumma on tiettävästi sata miljoonaa puntaa eli noin 118 miljoonaa euroa. Korvauksen suuruus on puhuttanut ja herättänyt kysymyksiä jalkapalloa seuraavan yleisön keskuudessa. Etenkin kun City on kulisseissa kampanjoinut myös Harry Kanen, 28, hankinnan puolesta. Kanesta pitäisi maksaa vielä enemmän kuin Grealishista. Luku on arvionvarainen.
Cityllä on aiemminkin ollut vaikeuksia toimia taloudellisen reilun pelin sääntöjen puitteissa; Valioliiga käy vielä parhaillaan oikeustaistelua seuraa vastaan.
Manchesterilaisjoukkueen manageri Pep Guardiola varautuukin puolustamaan Grealishin hankintaa oikeudessa. Hänen mukaansa City on viime aikoina kerännyt 60 miljoonaa puntaa myymällä pienelle vastuulle jääneitä pelaajiaan. 60 miljoonan punnan arvion sisältyy 11 miljoonan punnan suuruinen bonus, jonka City sai Jadon Sanchon, 21, edellisessä sopimuksessa olleen jälleenmyyntipykälän kautta. Sancho siirtyi kesän siirtoikkunassa Borussia Dortmundista Manchester Unitediin.
[readmore from=Jack-Grealish]
– Olemme kuluttaneet 40 miljoonaa puntaa. Satasen me maksoimme [Grealishistä] ja 60 me voitimme viime vuonna. Ilman 60 miljoonaa ei meillä olisi ollut varaa, joten olemme enemmän kuin hyvillämme, Guardiola totesi lehdistötilaisuudessa.
Hän on valmis menemään oikeuteen asti selvittääkseen mielipiteensä oikeellisuuden.
– Teimme niin, koska voimme. Jos ihmiset eivät ole siitä varmoja, voimme ratkaista asian oikeusteitse. Toteutimme [siirron] täydellisesti.
Guardiola kertoi kiinnittäneensä Grealishiin huomiota ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta tuolloin hän koki tarpeellisemmaksi vahvistaa joukkueensa muita osa-alueita, ei keskikenttää. Guardiola ihaili erityisesti Grealishin itsevarmuutta ja kykyä hallita otteluiden rytmiä.
Espanjalaisvalmentajan ajatuksiin Man Cityn taloustilanteesta kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella: vielä heinäkuun alussa hän väitti, ettei seuralla olisi varaa etsiä paikkaajaa Barcelonaan lähteneelle Sergio Agüerolle, 33.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Hodgson, 78, palasi eläkkeeltä valmentamaan: ”Pystynkö todella tähän?”
- Mohamed Salah ei kadu päätöstään lähteä Liverpoolista: ”En halua sanoa liikaa”
- Tottenhamin Antonín Kinský painajaisdebyytistään: ”Se teki minusta vahvemman”
- Chelsea haluaa käyttää seurajoukkueiden MM-turnauksen voittajan tunnusta myös ensi kaudella
- Bournemouthissa tapahtuu: Andoni Iraolan lisäksi lähtee myös seurapomo
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- Nyt se on selvää – Leeds karisti putoamispeikon käytännössä lopullisesti
- Roberto De Zerbi vuodatti useiden minuuttien ajan Tottenhamia vaivanneesta ilmapiiristä: ”En halua sellaista lähelleni”
- Telegraph: Arsenalilla on ongelma – seura pyysi nyt ulkopuolista apua
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Eddie Howe joutui tuskalliseen piinapenkkiin – Newcastle-luotsi on nyt tiukassa paikassa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Brighton pestasi vapaaottelijan auttamaan erikoistilanteissa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen