Mikel Arteta pyysi faneilta anteeksi surkeaa starttia kauteen: ”Meidän täytyy parantaa”

Arsenalin manageri Mikel Arteta pyysi Arsenal-kannattajilta anteeksi kauden avausottelun tulosta. Arsenal hävisi perjantai-iltana nousijajoukkue Brentfordille lukemin 2-0.
Arsenalin ensimmäinen puoliaika oli ponneton, ja hurmoksessa pelannut Brentford siirtyi johtoon ensimmäisen jakson puolivälin paikkeilla. Tykkimiehet petrasivat toiselle puoliajalle, mutta Christian Nørgaard ratkaisi ottelun puskumaalilla pitkästä sivurajaheitosta.
– Ensiksi kiitos tänne matkustaneille faneille heidän tuestaan. Toiseksi pyydän anteeksi tulosta. Me tiedämme, että meidän täytyy parantaa, Arteta sanoi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
– Emme ole tyytyväisiä omaan aloitukseemme. Pelimme ei ollut sellaista kuin haluamme, kuten ei myöskään tulos.
Arsenalin otteluohjelma ei elokuun aikana ainakaan helpotu. Ensi viikonloppuna Emiratesille saapuu paikallisvastustaja Chelsea ja kahden viikon päästä Tykkimiehet matkustavat hallitsevan mestarin Manchester Cityn vieraaksi.
– Meillä on nyt edessämme kaksi isoa ottelua. Meidän on pelattava paremmin, jotta saamme myös paremman tuloksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa

- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua