The Athletic: Nimekäs pelaaja surullisessa tilanteessa, pohtii lopettamista 29-vuotiaana – ”En ole saanut yhtään tarjousta”

Keskikenttäpelaaja Jack Wilshere, 29, myöntää The Athleticin haastattelussa, että hän on pohtinut jopa uransa lopettamista.
Englantilaisen jalkapallon kruununjalokiveksi aiemmin tituleeratun Wilsheren povattiin nousevan aivan maailman eliittiin. Loukkaantumiset ovat kuitenkin varjostaneet hänen uraansa, joka ei koskaan lähtenyt toivottuun lentoon, vaikka A-maaotteluja onkin kertynyt kymmeniä.
Entinen Arsenalin, Bournemouthin ja West Hamin mies on tällä hetkellä vapaa agentti. Jatkosta ei ole tietoa.
– Rehellisesti sanottuna en todennäköisesti koskaan kuvitellut olevani tässä tilanteessa. Tänään juoksin juoksuradalla ja minun oli vaikea kuvitella, että olisin tässä pisteessä urani tässä vaiheessa. Kaikilla oli tapana sanoa minulle, että 28–29-vuotiaana olet urasi huipulla. Ja minä aidosti uskoin, että olisin, Wilshere toteaa The Athleticille.
Kun häneltä kysytään, että saattaako ura olla jopa ohi, huoneeseen laskeutuu hiljaisuus. Lopulta Wilshere myöntää, että asia on käynyt hänen mielessään.
– Kysymys, jota olen jatkuvasti kysynyt itseltäni on: mitä varten teen tätä?
– Menin Bournemouthiin, pelasin joitakin pelejä (17) ja ajattelin sen olevan ihmisille riittävä näyttö siitä, että olen kunnossa. Mutta se ei selvästikään ollut, koska en ole saanut yhtään tarjousta. Se huolestuttaa minua ehdottomasti.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forest jysäytti – haaviin Brasilian maajoukkuepelaaja
- Fantasy Premier League: GW 2 – kannattaako bench boost käyttää tällä peliviikolla?
- Bournemouth hankki Marokon maajoukkuepelaajan Leverkusenista
- Manchester Cityn hyökkääjä lainalle Bayer Leverkuseniin
- Crystal Palace enää ottelun päässä historiallisesta europaikasta
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Crystal Palace enää ottelun päässä historiallisesta europaikasta
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Fantasy Premier League: GW 2 – kannattaako bench boost käyttää tällä peliviikolla?
- Manchester Cityn hyökkääjä lainalle Bayer Leverkuseniin
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin