Keskikenttäpelaajan Chelsea-debyytti sujui surkeasti – Tuchel: ”Teki suuria virheitä”
Kuva: Getty Images
Chelsea voitti lauantai-iltana Aston Villan maalein 3-0. Lue otteluraportti täältä.
Chelseaan kesän siirtoikkunan viimeisillä hetkillä lainalle saapunut Saúl teki debyyttinsä uudessa seurassaan.
Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel nimesi Saúlin avauskokoonpanoonsa, mutta päätös ei kantanut hedelmää. Saúl oli avausjaksolla kentän huonoin pelaaja ja teki lukuisia virheitä. Tuchel otti Saúlin tauolla vaihtoon.
Tuchel kertoi ottelun jälkeen kantavansa vastuun Saúlin heikosta peliesityksestä.
– Hän teki suuria virheitä, kuten harhasyöttöjä. Saúl oli vaikeuksissa pelin intensiteetin kanssa ja oli nähtävissä, ettei hän ole täysin sopeutunut. Se on täysin minun vastuullani. Uskoin hänen kykenevän hyppäämään mukaan ja pelaamaan tällä tasolla, Tuchel totesi.
– Hän loi virheillään maalipaikkoja Aston Villalle ja sanoin hänelle, että olisi kenties paras ratkaisu ottaa hänet vaihtoon. Uuteen sarjaan saapuminen on vaikeaa, Tuchel myönsi.
Viime kaudella Atléticossa avauskokoonpanon paikkansa menettänyt ja heikon kauden pelannut Saúl tiedosti lauantaisen ottelun jälkeisessä twiitissään, ettei hänen peliesitys ollut laadukkaimmasta päästä.
Wasn’t the expected debut. Really happy with my first game & victory with the team 

Incredible to see Stamford Bridge full of Blues
Incredible to see Stamford Bridge full of Blues
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta

- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Arsenal ja Declan Rice neuvottelevat uudesta diilistä – palkka nousemassa
- Pep Guardiola: Mestaruustaistelu ohi, jos Manchester City menettää pisteitä