Hanat auki! Harry Kane tykitti hattutempun 20 minuuttiin Tottenhamin murskavoitossa

Tottenham nappasi torstaina avausvoittonsa UEFA:n uudessa seurajoukkuekilpailussa, Konferenssiliigassa, kun se murskasi kotikentällään slovenialaisen Muran 5-1-lukemin.
Kakkosmiehistöllä otteluun lähtenyt Tottenham ratkaisi pelin käytännössä jo ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana, kun Dele Alli ja Giovani Lo Celso onnistuivat maalinteossa.
Toisen jakson alussa Mura kavensi pelin 2-1:een ja Tottenhamin manageri Nuno Espírito Santo reagoi tilanteeseen välittömästi.
Portugalilaisluotsi lähetti kentälle Harry Kanen, Son Heung-minin sekä Lucas Mouran, kun ottelua oli jäljellä puoli tuntia. Hyökkäystrio ehti olla kentällä vain kahdeksan minuuttia, kun Kane teki illan ensimmäisen osumansa Lucasin esityöstä.
Vartti ennen päätösvihellystä oli Sonin vuoro pedata maalipaikka Kanelle, joka muutti tilanteen jo 4-1:een.
Kanen huima iltapuhde kruunautui kaksi minuuttia ennen loppua, kun hän onnistui maalinteossa jo kolmannen kerran. Kanen kaikki kolme maalia syntyivät 20 minuutin sisällä. Samalla hänestä tuli ensimmäinen Tottenham-pelaaja sitten vuoden 1995 ja Ronny Rosenthalin, joka onnistuu vaihtopelaajana tekemään hattutempun.
Maalit maistuivat Kanelle varmasti makealta, sillä hän on paininut maalintekovaikeuksien kanssa alkukauden aikana. Valioliigassa viime kauden maalikuningas ei ole vielä toistaiseksi onnistunut avaamaan maalitiliään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin