Saksalaislegenda antoi rajua kritiikkiä Manchester Unitedille – uskoo Ole Gunnar Solskjærin saavan potkut: ”Vain ajan kysymys”
Kuva: Getty Images
Manchester United lähti kuluvaan kauteen kerrassaan valtavin odotuksin.
Cristiano Ronaldo, Jadon Sancho ja Raphaël Varane saapuivat kesän siirtoikkunassa vahvistamaan jo ennalta vahvaa joukkuetta.
Siitä huolimatta Manchester United on voittanut tällä kaudella vain neljä seitsemästä sarjaottelustaan ja on sarjataulukossa neljäntenä, vaikka sarjakärki Chelsea onkin karannut vain kahden pisteen päähän.
Pelaajaurallaan muun muassa Bayern Müncheniä, Liverpoolia ja Saksan A-maajoukkuetta edustanut Dietmar Hamann ei säästellyt sanojaan puhuessaan Manchester Unitedista.
– Ainoa syy sille, miksi Manchester United on edelleen mukana mestaruustaistelussa, on Ronaldo. En tiedä, missä he olisivat ilman hänen maalejaan. Old Trafford oli aikoinaan Unelmien teatteri, mutta nyt se on ennemminkin Painajaisten teatteri. Manchester Unitedin peliesitykset ovat karmivia. He eivät pelaa hyvää jalkapalloa, Hamann puhisi Sky Sportsille.
Hamann muistutti, ettei muun muassa Sancho ole saanut itsestään parasta irti. Hamannin mukaan on päivänselvää, että joukkueen nykyinen päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær saa pestistään potkut pian.
– Sancho ei ole odotetussa iskussa. Ymmärrän sen. Uskon Solskjærin ympärillä olevan paineen kasvavan entisestään. On vain ajan kysymys, kunnes hän saa potkut, koska Solskjær on ollut siellä jo pitkään, eikä minkäänlaista kehitystä ole havaittavissa. He pelaavat edelleen huonoa jalkapalloa. Tämä ei ole Manchester United. Uskon näkevämme pian valmentajanvaihdoksen. Solskjær ei ole kykeneväinen työskentelemään joukkueen päävalmentajana tällä hetkellä.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi