Gareth Balen agentti Jonathan Barnett myöntää, että walesilaistähden paluu Tottenhamiin ei ollut onnistuneimmasta päästä.

Real Madridia edustava Bale, 32, pelasi viime kauden lainalla Tottenhamissa, josta hän siirtyi vuonna 2013 espanjalaisjätin riveihin 101 miljoonalla eurolla.

Tieto Walesin maajoukkuetähden paluusta otettiin innolla vastaan Spursin kannattajien keskuudessa, mutta jonkin aikaa näytti siltä, että Balen entisaikojen loisto oli enää muisto vain. Hän saapui Tottenhamiin loukkaantuneena ja sai kunnossa ollessaankin säästeliäästi vastuuta. Tammikuuhun mennessä Bale oli esiintynyt Valioliigassa vain neljästi.

Kauden jälkimmäisellä puolikkaalla Bale väläytteli kuitenkin sitä, miksi Real Madrid maksoi hänestä aikanaan tähtitieteellisen korvauksen. Hän pelasi lopulta viime kaudella 34 ottelua tehden niissä yhteensä 16 maalia ja syöttäen kolme.

Aika ajoin huhuttiin, että Bale saattaisi jäädä Tottenhamiin vielä täksi kaudeksi, mutta walesilaislaituri palasi Madridiin, jossa hänellä on sopimusta jäljellä ensi kesään saakka.

Balea edustava Barnett kertoi The Mirrorin haastattelussa, että hänen asiakkaansa ja Tottenhamin edellisen päävalmentajan José Mourinhon yhteistyö ei sujunut aivan saumattomasti. Mourinho sai Tottenhamista kenkää huhtikuussa ja siirtyi kesällä AS Roman peräsimeen.

– Spursissa ei ollut mitään riitaa, kommentoi Barnett.

– Minusta he eivät vain ajatelleet jalkapalloa samalla tavalla. Puhun nyt hyvin diplomaattisesti tässä.

– Sanotaan vaikka niin, että se ei ollut historian paras paluu johonkin seuraan.

Real Madridissa Bale pääsi avauskentälliseen kauden kolmella ensimmäisellä kierroksella, mutta loukkasi sitten takareitensä.

– Hän meni takaisin Real Madridiin ja pääsi heti ykkösjoukkueen avaukseen, sanoi Barnett.

– Valitettavasti hän reväytti takareitensä, joten hänellä kestää pitkään palata.