Arsenal murskaavan ylivoimainen Emiratesilla! Villa-lupaus viimeisteli uransa ensimmäisen valioliigamaalin
Arsenal palasi perjantai-iltana voittokantaan, kun se kaatoi kotikentällään Aston Villan maalein 3-1.
Ottelun avausjakso oli Arsenalin täydellistä hallintaa. Villa oli hätää kärsimässä heti ensiminuuteista lähtien ja joutui tappioasemaan 23. peliminuutin kohdalla.
Emile Smith Rowen antama kulmapotku tavoitti Thomas Parteyn, joka nikkasi pallon alakulmaan ohi Emiliano Martínezin.
Arsenal loi maalipaikkoja kuin liukuhihnalta, mutta Villa oli selvitä tauolle ainoastaan maalin tappioasemassa.
Ottelun erotuomarina toiminut Craig Pawson puhalsi jo puoliajan päättyneeksi, kunnes hän kumosi sen ja meni vielä tarkistamaan avausjakson lopulla tapahtunutta tilannetta, jossa Alexandre Lacazette kaadettiin.
Tarkistuksen jälkeen Pawson tuomitsi Arsenalille rangaistuspotkun jota asettui laukomaan joukkueen kapteeni Pierre-Emerick Aubameyang. Martínez aavisti oikeaan suuntaan ja torjui rankkarin, mutta maalitykki latoi paluupallon maaliin.
Arsenal loi ensimmäisellä puoliajalla maaliodottamaa enemmän kuin kukaan muu tällä kaudella. Se myös vei maalintekoyritykset tylyin lukemin: 14-0!
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Highest xG in the first half of a Premier League game this season:
◉ 2.45 Arsenal (vs Villa)
◎ 2.09 Liverpool (vs Chelsea)
◎ 1.92 Liverpool (vs Leeds)
xGunners.
◉ 2.45 Arsenal (vs Villa)
◎ 2.09 Liverpool (vs Chelsea)
◎ 1.92 Liverpool (vs Leeds)
xGunners.
Pierre-Emerick Aubameyang’s last four Premier League home games:
vs. Norwich
vs. Tottenham
vs. Crystal Palace

vs. Aston Villa
All five of his PL goal involvements this season have come at the Emirates.
All five of his PL goal involvements this season have come at the Emirates.
Arsenal 3-1 Aston Villa FT:
xG: 2.81-1.42
Shots: 22-10
Shots on target: 9-4
Big chances: 6-2
Touches in opp. box: 35-16
Possession: 54%-46%
Pass accuracy: 82%-79%
xG: 2.81-1.42
Shots: 22-10
Shots on target: 9-4
Big chances: 6-2
Touches in opp. box: 35-16
Possession: 54%-46%
Pass accuracy: 82%-79%
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta


