Reilun kahden vuoden aikana 90 minuuttia peliaikaa – konkarivahti ei ole katunut siirtoaan Valioliigan jättiseuraan: ”Olen rakastanut jokaista minuuttia”
Kuva: Getty Images
Konkarivahti Scott Carson ei ole katunut päivääkään siirtoaan Derbystä Manchester Cityyn.
36-vuotias Carson allekirjoitti elokuussa 2019 Cityn kanssa kauden mittaisen lainasopimuksen, jota jatkettiin kesällä 2020 yhdellä kaudella. Viime kesänä hänen sopimuksensa Derbyn kanssa päättyi ja City nappasi englantilaisvahdin vapailta markkinoilta kauden 2021-22 ulottuvalla sopimuksella.
Carson on edustanut Cityä jo reilun kahden vuoden ajan, mutta saanut vastuuta ainoastaan yhdessä ottelussa. Konkarivahti on siitä huolimatta ”rakastanut jokaista minuuttia” seurassa.
– Siitä lähtien kun allekirjoitin sopimuksen, olen rakastanut jokaista minuuttia tässä seurassa, Carson kertoo.
– Olen koko urani ajan halunnut pelata, mutta jo tänne tullessani tiesin, etten tule juurikaan pelaamaan. Minulle oli alusta alkaen selvää, että minun on erittäin vaikeaa päästä pelaamaan yhtäkään ottelua.
– Mutta minulla oli kaksi vaihtoehtoa: pelaanko lasten kanssa Derbyssä vai tulenko harjoittelemaan maailman parhaiden pelaajien kanssa maailman parhaan valmentajan alaisuuteen. Tein päätöksen, jota en ole katunut päivääkään.
Englannin A-maajoukkueessa neljä kertaa esiintynyt Carson on edustanut Derbyn ja Man Cityn lisäksi urallaan myös West Bromwichia, Wigania, Charltonia, Aston Villaa, Liverpoolia, Sheffield Wednesday’ta sekä Leedsiä. Englantilaisvahdin uran ainoa ulkomaan visiitti nähtiin vuosina 2011-13, kun hän pelasi Turkissa Bursasporin riveissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bournemouthin superlöydöille tulossa ehkä jatkoa – nyt kiikarissa on 18-vuotias hyökkääjäkolossi
- 20-vuotias lupaus ei saa vielä tilaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Lontoossa ei aikailla: Maxence Lacroix’n korvaaja jo tiedossa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Valioliigaseuran omistajalta poikkeuksellinen siirtopaljastus – vihjasi peräti 14 pelaajasta
- MM-kisatähti lähtee Englannista – siirtosumma jopa 70 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal on päässyt sopuun siirrosta brassipelaajan kanssa – hylätäänkö iso tarjous?
- Manchester City vahvistaa – jättisiirto on totta
- MM-kisapelaaja siirtyy Valioliigaan
- Telegraph: Bundesliiga-seuran superlupaus matkalla Lontooseen
- Manchester City vahvistaa – jättisiirto on totta
- Valioliigaseuran omistajalta poikkeuksellinen siirtopaljastus – vihjasi peräti 14 pelaajasta
- MM-kisatähti lähtee Englannista – siirtosumma jopa 70 miljoonaa euroa
- Tässä on Arsenalin uusin hankinta – kovat tehot
- BBC: Arsenal on päässyt sopuun siirrosta brassipelaajan kanssa – hylätäänkö iso tarjous?
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- MM-kisapelaaja siirtyy Valioliigaan
- Telegraph: Bundesliiga-seuran superlupaus matkalla Lontooseen
- Huima tilasto – tällä osa-alueella Newcastlen uusi hankinta on maailmanluokkaa
- Lähde: Huippulupauksen sopimuksessa kestää – nyt on Valioliigaseurojen aika iskeä