”Sitä vartenhan VAR on” – Aston Villa -manageri raivoissaan tuomarityöskentelystä
Kuva: Getty Images
Aston Villan manageri Dean Smith ei ollut tyytyväinen tuomaritoimintaan sunnuntain kamppailussa West Hamia vastaan.
Aston Villan topparit Ezri Konsa sekä Kortney Hause joutuivat VAR-tarkastukseen yhtä aikaa mahdollisen punaiset kortin takia.
Hause täräytti kyynärpäällään vastustajaa leukaperiin, kun taas Konsan epäiltiin vieneen ilmeinen maalintekopaikka West Hamilta. Päätuomari Chris Kavanagh kävi tarkistamassa Konsan tilanteen videolta ja päätti ajaa englantilaistopparin ulos.
Televisiokuvien perusteella tilanne vaikutti hieman kiistanalaiselta. Hause puolestaan sai VAR-tarkistuksen jälkeen jatkaa kentällä.
– Se meni väärin, Smith vastasi lyhyesti, kun häneltä kysyttiin Konsan punaisesta.
– He olisivat voineet ajaa Kortney Hausen ulos, mutta he eivät sitä tehneet. Ei se ole meidän vikamme, Smith sanoi.
Smithin mukaan Kavanagh oli perustellut punaista sillä, että pallo oli menossa maalia kohti, kun Konsa rikkoi alimpana miehenä.
– Olen nähnyt tilanteen uudestaan ja pallo ei ollut selvästikään menossa maalia kohti. Tämän lisäksi Ashley Young olisi ehtinyt vielä tilanteessa (Konsan) alapuolelle.
– Tällaiset tilanteet pitää saada oikein. Sitä vartenhan VAR on olemassa?
Aston Villa hävisi ottelun lopulta lukemin 1-4. Konsa ajettiin ulos 1-2-tilanteessa.
Lähde: Eurosport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä