Vihje siirrosta? Paul Pogban agentilta jälleen mielenkiintoisia kommentteja
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Paul Pogban tulevaisuus on yhä auki.
Pogban, 28, sopimus Unitedin kanssa päättyy tämän kauden jälkeen, jolloin hän voi jättää seuran ilman siirtokorvausta, ellei uutta diiliä synny. Tammikuusta lähtien hän voi jo neuvotella ulkomaisten seurojen kanssa esisopimuksesta.
Uutiset jatkosopimuksesta ovat olleet vähissä, kun taas siirtohuhuja ranskalaistähden ympärillä on pyörinyt pitkään. Omalta osaltaan liekkejä on ollut lisäämässä Pogban agentti Mino Raiola, jolta kysytään tasaisin väliajoin asiakkaansa tulevaisuuden näkymistä.
Viime vuonna Raiola muun muassa sanoi, että hän uskoo Pogban ajan Manchesterissä olevan ohi, ja vihjasi, että hänen asiakkaansa voisi palata entiseen seuraansa Juventukseen.
Tällä kertaa Raiolalta kysyttiin Pogbasta TuttoMercatoWebin haastattelussa. Ranskalaistähden edustaja piikitteli brittimedialle siitä, millaista huomiota Pogban tulevaisuuden arvuuttelu herättää. Lisäksi hän kiusoitteli kannattajia puhumalla epämääräisesti ”unelmoinnista”, minkä moni on ymmärtänyt niin, että Pogba haaveilisi siirrosta muualle.
– Unelmoiminen on ilmaista. Minä en kiellä ketään unelmoimasta, se on hyvä asia, sanoi Raiola MEN:n mukaan.
– Katsotaan, toteutuvatko ne (unelmat). Joulukuu on unelmoinnin aikaa, kun on joulu ja vapaata. Vielä on liian aikaista. Katsotaan, mitä tapahtuu.
– Me emme tiedä, miksi asia on niin, mutta kuolleetkin heräävät henkiin, kun puhumme Pogbasta Englannissa. Jotkut Manchester Unitedin entiset pelaajat eivät puhuisi mistään, jos he eivät puhuisi Pogbasta ja minusta. Joten on parempi olla puhumatta siitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran