Man United varmisti lohkovoiton – tässä mahdolliset vastustajat Mestarien liigan neljännesvälieriin

Manchester United taisteli tiistaina 0-2-vierasvoiton Villarrealista ja varmisti paikkansa Mestarien liigan jatkopeleihin.
Kun lohkon toinen ottelu Young Boysin ja Atalantan välillä päättyi myöhemmin illalla 3-3-tasapeliin, varmistui samalla manchesterilaisseuran lohkovoitto.
Lohkovoitto on arvokas, sillä se takaa lähes varmuudella astetta heikomman vastuksen ensimmäiseen jatkopeliin. Täytyy kuitenkin muistaa, että 16 parhaan joukkoon ei etene yksikään huono joukkue.
Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että myös muut Valioliigan joukkueet, Manchester City, Liverpool ja Chelsea voittavat lohkonsa. Näistä kolmesta Liverpool on sen varmistanut, kahdella muulla lohkovoitto on täysin omissa käsissä.
Mikäli kaikki englantilaisseurat marssivat lohkovoittoon, on arvontakorissa seitsemän lohkokakkosta, joista yksi nostetaan Manchester Unitedin vastustajaksi. Lohkot ovat vielä moneltakin osin auki, mutta jo nyt pystyy hieman spekuloimaan, kuka manchesterilaisten vastustajaksi neljännesvälieriin asettuu.
A-lohkon kakkoseksi sijoittuu joko Manchester City, PSG tai Club Brügge. Näistä todennäköisin lohkokakkonen on PSG, jonka kakkospaikka voi sinetöityä jo tänä iltana.
Kuten jo aiemmin mainittu, Liverpool on varmistanut B-lohkon voiton. Lohkon kakkossijasta kamppailevat FC Porto, Atlético Madrid sekä AC Milan. Toinen jatkoon menijä ratkaistaan hyvin todennäköisesti 7.12. pelattavassa Porto-Atlético -ottelussa.
C-lohkossa Borussia Dortmund ja Sporting käyvät kiivasta taistoa lohkon kakkossijasta. Ajax on jo lähes satavarma lohkovoittaja, eikä Besiktasilla ole enää mahdollisuutta kiilata jatkopeleihin.
D-lohko on hyvin mielenkiintoinen, kun Mestarien liigan ensikertalainen Sheriff Tiraspol on sekoittanut pakkaa. Todennäköisesti kuitenkin Real Madrid ja Inter etenevät jatkopeleihin.
Huippuvireinen Bayern München voittaa E-lohkon, kakkossija menee joko Barcelonalle tai Benficalle. Todennäköisempi jatkaja on Benfica, jolle riittää päätöskierrokselta kotivoitto heittopussi Dynamo Kiovaa vastaan, mikäli Barcelona ei hae Münchenistä yllättävää vierasvoittoa.
G-lohko on vielä täysin auki ennen viimeistä ottelukierrosta. Lille, RB Salzburg, Sevilla ja Wolfsburg voivat kolmen pisteen sisällä toisistaan ja jokaisella on jatkopaikka omissa käsissä.
H-lohkosta paikan neljännesvälieriin ovat varmistaneet Chelsea ja Juventus. Kilpailun hallitseva mestari Chelsea voittaa lohkon mikäli se saa vähintään yhtä monta pistettä päätöskierrokselta kuin Juventus.
Tällä hetkellä Manchester Unitedin mahdollisia neljännesvälierävastustajia on matemaattisesti vielä peräti 18 kappaletta. Lukumäärä voi pienentyä merkittävästi jo tänä iltana. Todennäköisimpiä lohkokakkosia voi kuitenkin jo tässä kohtaa hieman haravoida.
Manchester Unitedin todennäköiset vastustajat: PSG, FC Porto, Atlético Madrid, Borussia Dortmund, Sporting, Real Madrid, Inter, Barcelona, Benfica, Lille, Salzburg, Sevilla, Wolfsburg, Juventus
Manchester Unitedin mahdolliset, mutta hyvin epätodennäköiset vastustajat: AC Milan, Ajax, Sheriff Tiraspol
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea on Konferenssiliigan mestari! Tappioasemasta komeaan voittoon
- Manchester United hävisi Kaakkois-Aasian tähdistöjoukkueelle
- Chelsean ja Real Betisin fanit ovat tapelleet UECL-finaalin alla – pääministeriltä varoitus
- Pep Guardiolan valmennusryhmä Man Cityssä menossa uusiksi
- Liverpoolin apuvalmentaja John Heitinga neuvottelee huippupestistä
- Thierry Henry kyseenalaistaa Mikel Artetan pokaalisaldon Arsenalissa
- Liverpool-vahti Kelleher toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Arsenal hankkimassa Espanjan maajoukkuepelaajan
- Bayern München kiinnostunut kahdesta valioliigatähdestä
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan finaaliin Real Betis-Chelsea: Mistä näet pelin, poissaolijat ja arvioidut avauskokoonpanot
- Chelsea on Konferenssiliigan mestari! Tappioasemasta komeaan voittoon
- Liverpool-vahti Kelleher toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Manchester United hävisi Kaakkois-Aasian tähdistöjoukkueelle
- Pep Guardiolan valmennusryhmä Man Cityssä menossa uusiksi
- Thierry Henry kyseenalaistaa Mikel Artetan pokaalisaldon Arsenalissa
- Bayern München kiinnostunut kahdesta valioliigatähdestä
- Liverpoolin apuvalmentaja John Heitinga neuvottelee huippupestistä
- Chelsean ja Real Betisin fanit ovat tapelleet UECL-finaalin alla – pääministeriltä varoitus
- Arsenal hankkimassa Espanjan maajoukkuepelaajan
- Mohamed Salah on valmis jatkamaan uraansa vielä vuosia – supertähti vihjasi suunnitelmistaan Liverpoolin jälkeen