Virallista: Ralf Rangnick Manchester Unitediin julkistettiin

Manchester United julkisti saksalaisen Ralf Rangnickin seuran uudeksi manageriksi. Hän luotsaa ryhmää kauden loppuun. Sen jälkeen saksalainen siirtyy neuvonantajan tehtäviin organisaation sisällä.
– Ralf on yksi Euroopan arvostetuimpia valmentajia. Hän oli ykkösehdokkaamme tähän pestiin. Hän tuo mukanaan paljon johtajuutta ja kokemusta, ylisti Unitedin urheilutoimenjohtaja John Murtough.
Kokenut valmentaja oli itsekin mielissään, että osapuolet pääsivät sopuun kaikista ehdoista.
[readmore from=ralf-rangnick]
– Olen todella innoissani mahdollisuudesta liittyä Manchester Unitedin hienoon seuraan. Nyt keskityn tekemään loppukaudesta menestyksekkään, kertoi Rangnick.
– Tässä ryhmässä on paljon lahjakkuutta ja hyvä sekoitus nuoruutta sekä kokemusta. Seuraavien kuuden kuukauden aikana pyrin saamaan pelaajat esiintymään maksimitasollaan ja ennen kaikkea joukkueena.
Michael Carrick jatkaa valmennusvastuussa siihen asti, että Rangnick saa työlupansa.
Manchester United kiitti tiedotteessaan Lokomotiv Moskovaa, että saksalaisen siirto oli mahdollista.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”