Chelsean ottelu keskeytyi katsojan sairauskohtauksen takia – toisessakin Valioliigan pelissä vastaava tilanne
Watfordin ja Chelsean välinen Valioliiga-ottelu keskeytettiin hyvin aikaisessa vaiheessa peliä. Syynä oli sairauskohtaus katsomossa.
Kamppailua oli takana vajaat kymmenen minuuttia, kun Watfordin Adam Masina loukkaantui. Saman keskeytyksen aikana muut pelaajat rupesivat viittilöimään hoitohenkilökunnalle, jotta sairaustapaus huomattaisiin.
Chelsean Marcos Alonso ohjasi hoitohenkilökuntaa kentän puolelta kohden oikeaa katsomonosaa.
Kummankin joukkueen lääkintäryhmä riensi välittömästi paikalle.
Pari minuuttia myöhemmin tuomari käski pelaajat stadionin uumeniin.
Sairaskohtauksen saanut mieshenkilö toimitettiin stadionin vieressä sijaitsevaan sairaalaan. Pelaajat palasivat kentälle pelin oltua keskeytettynä noin puolen tunnin ajan.
Watfordin oman viestin mukaan katsojan tila on tällä hetkellä vakaa. Hänen sydämensä pysähtyi, mutta elvytystoimet tuottivat tulosta.
The Guardian kertoo, että Southamptonin ja Leicesterin välisen kamppailun toisen puoliajan alkaminen viivästyi noin varttitunnin katsojan saaman sairauskohtauksen takia.
Katsoja kannettiin lopulta paareilla pois katsomosta. Sky Sportsin mukaan hän oli tajuissaan.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
The players have returned to the field in preparation of play resuming.
Our thoughts are with the fan – who had a cardiac arrest but has now been stabilised – and all those affected.
Thank you to the medical staff, players and fans for their quick response.
Our thoughts are with the fan – who had a cardiac arrest but has now been stabilised – and all those affected.
Thank you to the medical staff, players and fans for their quick response.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
