Ralf Rangnick kertoi, miten Manchester Unitedin superlupaus eroaa Erling Hålandista

Manchester United pelasi keskiviikkona 1-1-tasapelin sveitsiläisen Young Boysin kanssa Mestarien liigan lohkovaiheen päätöspelissään.
United oli jo aiemmin varmistanut lohkovoittonsa, joten sillä ei ollut ottelussa enää panosta. Näin ollen joukkueen väliaikaismanageri Ralf Rangnick päätti antaa minuutteja vähemmälle vastuulle jääneille pelaajille sekä akatemian nuorukaisillle.
Alkukaudesta säkenöinyt hyökkääjälupaus Mason Greenwood oli ennen keskiviikkoa pelannut Unitedin viidessä edellisessä ottelussa vain puolen tunnin verran toivuttuaan koronatartunnasta, mutta Young Boysia vastaan hän pääsi avauskentälliseen ja käytti saumansa hyvin. Greenwood, 20, vastasi yhdeksännellä minuutilla Unitedin ainoasta osumasta, kun hän taituroi Luke Shaw’n keskityksestä saksipotkun sisään.
Unitedia loppukauden ajan kipparoiva Rangnick näkee Greenwoodin pelaamisessa paljon hyvää, mutta myös paljon kehitettävää.
– Hän on valtavan lahjakas pelaaja. Hän osaa käyttää kumpaakin jalkaansa ja on hyvä pallon kanssa. Hän myös alusti Fredin maalin sunnuntaina [Crystal Palacea vastaan], joten kyse on jatkuvuudesta, kommentoi Rangnick Sky Sportsin mukaan.
– Hänen on kehityttävä fyysisesti, mutta teknisellä tasolla hän on ikäisekseen mahtava pelaaja. Minun tehtäväni on kehittää häntä ja tehdä hänestä urheilija. Jos hän pystyy siihen, niin hänestä voi tulla vakiopelaaja tässä seurassa.
Rangnick on ennenkin ollut tekemisissä hehkutettujen hyökkääjälupausten kanssa, sillä hän oli hankkimassa Erling Hålandia Salzburgiin toissa vuonna.
Nykyisessä seurassaan Dortmundissa Håland, 21, on pelannut 72 ottelua tehden niissä yhteensä 74 maalia ja syöttäen 19. Greenwoodin saldo kasvattajaseuransa Manchester Unitedin ykkösmiehistössä on 121 ottelua, 34 osumaa ja 12 maalisyöttöä.
Rangnickin mukaan Hålandilla ja Greenwoodilla on selkeästi omat ominaisuutensa.
– He ovat erilaisia hyökkääjiä.
– Erling on minusta target-hyökkääjä, joka voi myös pelata yksin kärjessä target-hyökkääjän tavoin tai sitten toisena hyökkääjänä 4-4-2:ssa.
– Mason on enemmän 9,5-paikan pelaaja. Hän voi pelata hyökkääjänä, mutta myös laidalla. Hän voi pelata toisen hyökkääjän kanssa ja hän on todella tekninen.
LUE MYÖS:
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa