Valmentajat ottivat kantaa Valioliiga-kauden keskeyttämiseen – ”En ole liigan keskeyttämistä vastaan”
Mikel Arteta, Arsenal
– Päättäjät ratkaisevat sen, että pelataanko vai ei. Meidän tulee silti tietää syyt päätösten taustalla.
– Jokin ratkaisu on löydettävä. Tiesimme ennen kauden alkua, että tällaista voi sattua. Olen aivan varma, että on olemassa erilaisia suunnitelmia tähän tilanteeseen.
Steven Gerrard, Aston Villa
– Kaikkihan me haluamme, että pelit jatkuvat. Minua ei huolestuta juurikaan, mutta minun täytyy luottaa Valioliigaan ja ihmisiin, jotka tekevät päätökset.
– Minun kannaltani tilanne vaatii, että saan valmisteltua joukkueeni parhaani mukaan peleihin. Meillä on ollut joitakin tapauksia niin pelaajistossa kuin henkilökunnassa.
– Toivottavasti seuraava vuorokausi on positiivinen. Muuten tilanne saattaa heiketä merkittävästi.
Eddie Howe, Newcastle
– Kyllähän tässä aika veitsenterällä ollaan. Siinä kohtaa, kun pelaajia alkaa sairastumaan, niin urheilulliselle puolelle syntyy epäsuhdanteita. Tilannetta voisi kuvailla jopa epäreiluksi. Sitä kukaan tuskin haluaa.
– Rehti ja tasainen sarja on, mitä kaikki haluavat. Haluaisin ehdottomasti, että pelit jatkuisivat, mutta pelaajien sekä kannattajien turvallisuus on tärkeintä.
Jürgen Klopp, Liverpool
– En ole liigan keskeyttämistä vastaan. En silti näe sataprosenttista hyötyä siinä ratkaisussa. Se tarkottaisi viikon tai kahden taukoa, mikä olisi viisi tai kuusi ottelua. Milloin ne sitten pelattaisiin?
– Tai sitten vain jatkamme pelaamista. Tilanne on hankala, koska pelaajat saavat tartuntoja.
Bruno Lage, Wolverhampton
– Perheeni käy peleissä, joten tilanne huolestuttaa minua. – Joskus ajattelemme asioita ammattimme kautta, joten unohdamme muut aspektit. Koronaviruksesta on hankala keskustella. Se on silti hyvä muistaa, että kyse ei ole pelkästään viruksesta vaan myös ammattilaisuudesta.Thomas Tuchel, Chelsea
– Tämä ei ole minun käsissäni, mutta selkeys ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä jokaisen aihepiirin saralla.
– Tiedän säännöt nyt. Niitä on vain niin valtavasti, että ne unohtuvat helposti heti lukemisen jälkeen.
Viikonlopun kymmenestä Valioliiga-ottelusta peräti viisi on peruttu.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi