David Moyes: Tuomarit myönsivät kaksi isoa virhettä West Hamin otteluissa – ”Todella vaikea hyväksyä”
Kuva: Getty Images
West Hamin managerin David Moyesin mukaan seura on saanut kuulla Valioliiga-tuomareilta kahdesta tuomiosta, jotka Hammersin peleissä ovat menneet pieleen.
Ensimmäinen tuomio nähtiin viime viikon keskiviikkona, kun West Hamin puolustaja Vladimír Coufal sai kahden keltaisen kortin myötä punaisen ottelussa Arsenalia vastaan. Varsinkin toiseen korttiin johtanutta rikettä on pidetty kiistanalaisena, koska Coufal vaikutti osuneen taklauksessaan palloon.
Hammersin valitus punaisesta kortista ei mennyt läpi, joten Coufal on pelikiellossa keskiviikkona liigacupin välierässä Tottenhamia vastaan.
Toinen kyseenalainen tilanne taas nähtiin viime sunnuntaina, kun Burnleyn Dwight McNeil kaatoi Craig Dawsonin rangaistusalueella, mutta West Ham ei saanut pilkkua. Ottelu päättyi 0-0-tasapeliin.
– Olemme saaneet tuomareilta selvennyksen, että oli väärä päätös ajaa hänet (Coufal) ulos ja että meidän olisi pitänyt saada rangaistuspotku Burnleyssä, kommentoi Moyes Athleticin mukaan.
– Minun on todella vaikea hyväksyä, että meillä on kaksi silmäparia, eivätkä he näe asiaa oikein. Olen ollut jalkapalloilija ja manageri. Haluaisin ajatella, että jos näen tilanteen televisiossa neljästä tai viidestä kuvakulmasta, niin minulla olisi hyvä käsitys tilanteesta, sanoi Moyes videotuomariin viitaten.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä