Manchester City myymässä hyökkääjänsä Barcelonaan – siirron määrä varmistua tuota pikaa

Ferran Torres jättää Manchester Cityn seuraavien päivien aikana, kertovat muun muassa lukuisat katalonialaismediat.
Manchester City ja Barcelona ovat päässeet sopuun noin 50 miljoonan euron siirtosummasta, joka voi kasvaa tulevaisuudessa 60 miljoonaan euroon, jos tietyt pykälät täyttyvät.
Sky Sportin La Liga -toimittaja Matteo Moretton mukaan Ferranin edustajat ovat vahvistaneet siirron toteutuvan. Myös Barcelonan seurajohto on kertonut Ferranin siirtyvän tuota pikaa seuraan. Osapuolten on määrä julkaista siirto pian.
Ferran vakuuttui Barcelonan tarjouksesta. Barcelona tarjosi Ferranille suurta roolia ja joukkueen ykköstähden paikkaa. 21-vuotias oikea laitahyökkääjä pääsi Barcelonan kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista jo marraskuussa.
Ferran ehti edustaa Manchester Cityä puolentoista vuoden ajan siirryttyään kasvattajaseurastaan Valenciasta Pep Guardiolan alaisuuteen elokuussa 2020. Manchester City maksoi tuolloin reilut 20 miljoonaa euroa Ferranista.
Ferranin syyskausi on mennyt pilalle jalkamurtuman vuoksi, mutta hänen on määrä palata pelikentille tammikuussa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean