Mohamed Salah ei osunut edes pilkulta – siipirikkoinen Leicester järkytti Liverpoolia
Tiistain viimeinen Valioliiga-kamppailu pelattiin King Power Stadiumilla. Kotijoukkue Leicester isännöi myöhäisottelussa Liverpoolia.
Tapaninpäivänä Ketut kärsi tylyn 3-6 tappion Manchester Cityn vieraana, vaikka nousikin vielä maalin päähän neljän maalin tappioasemasta.
Liverpool sen sijaan lepäsi Boxing Dayn, koska kamppailu Leedsiä vastaan peruttiin koronaviruksen takia.
Tiistaina Leicester järkytti Liverpoolia. Se teki mahdottomasta mahdollisen ja jätti vieraat nollille. Ketut voitti 1-0.
Kotijoukkue tuli aktiivisesti kamppailuun. Edelleen valmentaja Brendan Rodgersin miehistö oli alakertansa osalta erittäin siipirikkoinen, mutta ainakin Wilfred Ndidi ja Jamie Vardy olivat tervehtyneet avaukseen.
Rodgers valitteli jo kamppailun alla, että he joutuvat kohtaamaan kolmen päivän sisään ensin levänneen Cityn ja perään levänneen Liverpoolin. Kaikki tämä pahassa loukkaantumissumassa.
Kettujen peli-ilme oli jälleen silti erittäin hyvä ottelun alussa. Leicester ei todellakaan peruutellut. Se oli ongelmissa omassa päässään kenttää Liverpoolin korkean prässin kanssa, mutta lähti aggressiivisesti vastaiskuihin.
Liverpoolin toppari Joël Matip, joutui katkaisemaan yhden nopean hyökkäyksen keltaisen kortin arvoisesti jo neljännellä peliminuutilla.
Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän ote siirtyi vieraille. Reilun 14 minuutin pelin jälkeen Mohamed Salah eteni pallon kanssa boxissa. Ndidi yritti laittaa jalkansa pallon tielle, mutta kaatoi egyptiläisen.
Michael Oliver osoitti palloa pilkulle. Salah asettui itse pallon taakse, mutta tanskalaisvahti Kasper Schmeichel torjui laukauksen. Egyptiläinen pääsi itse jatkopalloon, mutta vaisuksi jäänyt pusku leijaili ylärimaan.
Leicester otti vastaan, mutta haki tuttuja ratkaisuja aina pallon saatuaan. Palloja nopeasti pystyyn keskeltä tai laidoilta.
Noin 27 minuutin kohdalla Jamie Vardy sai pallon pystyyn. Nopea englantilaiskärki kirmasi palloon, mutta 150 otteluaan Liverpoolin paidassa pelannut Virgil van Dijk ehti tilanteeseen.
Schmeichel nollasi Salahin vielä avausjaksolla toistamiseen. Kettujen puolustus sekoili boxissaan ja egyptiläiselle putosi pallo kuin tarjottimella. Nopea vasemman jalan kuti, mutta tanskalaisvahti oli hereillä jälleen.


LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”