Sir Alex Fergusonin ex-vastustajat kertoivat, millaista oli juoda viiniä managerilegendan kanssa – ”Tule drinkille, otimme teiltä taas kolme pistettä”

Manchester Unitedin managerilegenda Sir Alex Ferguson täyttää tänään, perjantaina, 80 vuotta.
Ferguson luotsasi Unitedia 26 vuotta ja voitti joukkueen peräsimessä ennätykselliset 38 pokaalia.
Skottimanageri tuli saavutustensa lisäksi tunnetuksi myös muun muassa purkan jauhamisesta ja niin sanotuista ”hiustenkuivaajakäsittelyistään”. Fergusonilla oli myös kuuluisa tapa pyytää vastustajan manageri viinilasillisille pelien jälkeen – tuloksesta huolimatta.
Athletic on koonnut entisten vastustajien kertomuksia siitä, millaista kilistely Fergusonin kanssa oikeasti oli.
Burnleyä vuonna 2009 valmentanut Owen Coyle sanoi, että hän halusi tehdä vaikutuksen Fergusoniin, vaikka hänellä itsellään ei ollut hajuakaan viineistä.
– Man Unitedin saapuminen vieraaksemme oli valtava tapahtuma. Tiesin, että Sir Alex pitää punaviinistä, joten minun oli haettava hänelle sitä. Pyysin tiedottajaamme hakemaan kaksi pulloa parhainta saatavilla olevaa punaviiniä. Hän toi takaisin erinomaista tavaraa ja muistiinpanoja viinityypistä.
– Luin ne läpi, mutta minulla ei ollut hajuakaan, mistä siinä kaikessa oli kyse. Minä en juo alkoholia ollenkaan. Kiitin tiedottajaamme ja laitoin viinin jääkaappiin. Hän antoi minulle läksytyksen, koska en tiennyt, että punaviiniä ei jäähdytetä ja että se on avattava, jotta se voi hengittää.
Fergusonin kymmeniä kertoja kohdannut Harry Redknapp painotti, että viinihetkissä ei vaihdettu vain kuulumisia, vaan myös tietoa. Redknappin mukaan Ferguson halusi keskustella myös jalkapallon tilasta yleisesti.
– Fergie oli kuin minä. Hän tiesi jokaisen pelaajan jokaisesta liigasta ja miten he pärjäsivät. Se oli oikeastaan elämämme. Joillain managereilla ei ollut mitään käsitystä, mitä muiden sarjojen joukkueissa tapahtui, mutta hänellä oli.
– Puhuimme pelaajista ja managereista: ”Hänellä menee hyvin, entäs heillä? Heillä on hyvä joukkue tällä kaudella, pidän hänen tekemisistään siellä”.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Charltonin ja West Hamin entinen manageri Alan Curbishley sanoi, että Ferguson halusi kehittää ja pitää suhteita yllä muihin managereihin.
– Hän halusi aina tietää, mitä oli meneillään. Se (viinin juominen Fergusonin kanssa) oli merkki kunnioituksesta.
– Hän oli yleensä hyvällä tuulella, koska he olivat voittaneet. ”Tule drinkille, otimme teiltä taas kolme pistettä”. Mutta sinne mentiin, vaikka olisi hävinnyt.
– Se oli tapa rakentaa suhdetta, varsinkin isoihin seuroihin, ja Fergie tiesi sen. Hän tiesi, että siellä ei olla parrasvaloissa ja hänellä saattoi olla joku toinen motiivi. Kohteliaisuuksien jälkeen saatoin sanoa: ”No, hän ei pelaa – antaisitko hänet lainalle?”
Nigel Adkins oli Southamptonin peräsimessä vuonna 2012, kun Ferguson johdatti joukkueensa tuhannenteen liigaotteluunsa Unitedin managerina.
– Sir Alex jäi juttelemaan kanssamme (valmennusryhmä) noin 20 minuutiksi ottelusta ja eri pelaajista.
– Huomasin, että viinistä oli vielä kolmannes jäljellä, kun hän lähti. Se oli niin merkittävä tilaisuus, että päätin ottaa pullon kotiin muistoksi. Tyttäreni laittoi sen puiseen kehykseen ja kaiverrutti siihen Sir Alexin 1 000. ottelun muistomerkin, ja se on yhä minulla. Se on mukava pieni muisto tärkeästä tapahtumasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”