Liverpoolin konkaripelaaja James Milner pelaa yhä huipulla, vaikka ikää tuli viime viikolla mittariin jo 36 vuotta.

Englannin A-maajoukkueessa 61 kertaa esiintyneellä Milnerillä on käynnissä jo peliuransa 20:s kausi. Tahti ei kuitenkaan tunnu hyytyvän, sillä tälläkin kaudella Milner on pelannut yli puolessa Liverpoolin otteluista.

Manchester Cityn ex-fysioterapeutti Paul Webster ei ole yllättynyt siitä, että Milner pelaa yhä edelleen huipulla. Kun Milner pelasi Man Cityssä vuosien 2010-15 välisenä aikana, Webster näki läheltä, kuinka paljon englantilaispelaaja oli valmis tekemään töitä ja kuinka sitoutunut hän oli pieniinkin yksityiskohtiin.

– Ne pienet asiat, joita hän tekee päivittäin, muodostavat kokonaisen paketin, Webster kertoo Goalille.

Kun näen hänen pelaavan nyt, tuntuu kuin aika ei olisi liikkunut: hän on kuin 10 vuotta sitten.

– Luulen sen johtuvan siitä, että James on hieman pedanttisempi omien ruokien ja juomien suhteen, sekä siitä, millainen hänen yleinen elämäntyylinsä on.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

James Milner edusti Manchester Cityä vuosina 2010-15 ja voitti seuran kanssa kahdesti Valioliigan mestaruuden. Kuva: Getty Images

Seitsemättä kauttaan Liverpoolissa pelaava Milner on joukkueensa vanhin pelaaja. Valioliigassa kuluvan kauden aikana pelanneista kenttäpelaajista hän on viidenneksi vanhin. Ainoastaan Thiago Silva, Cristiano Ronaldo, Fernandinho ja Ashley Young ovat Milneriä iäkkäämpiä.

Kyseisestä nelikosta etenkin Cristiano Ronaldo tunnetaan ahkerana harjoittelijana. Vaikka Webster ei ole työskennellyt päivääkään Ronaldon kanssa, vertaa hän Milneriä portugalilaistähteen kuulopuheiden perusteella.

– Katselin Milneriä Chelseaa vastaan ​​ja hän oli luultavasti yksi kentän vahvimmista. Hän näyttää nuorelta, hän näyttää olevan kunnossa, ja hänen rasvaprosenttinsa on luultavasti kahdeksan luokkaa tai jotain naurettavan vähän, Webster lisää.

– Hän on vähän kuin Ronaldo. En ole koskaan työskennellyt Ronaldon kanssa, mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat ja saan saman vaikutelman. Kaikki pienet asiat lasketaan yhteen, ja he tekevät enemmän pieniä asioita.

[readmore from=Liverpool]

– James ei koske alkoholiin, hän on tarkka sen suhteen, kuinka paljon hän syö ja hänen ajankäyttönsä on täydellistä. Lisäksi hänellä on tavoitteita; hän haluaa olla kuukausi kuukaudelta paremmassa kunnossa ja entistä vahvempi.

– Minulle ei ole mikään yllätys, että hän pelaa edelleen [huipulla], ja olen varma, että hän jatkaa vielä muutaman vuoden.

Milner on pelannut kuluvan kauden aikana 18 ottelussa ja kirjauttanut niissä tilastoihinsa yhteensä kolme maalisyöttöä. Hänen sopimuksensa Liverpoolin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

LFC Transfer Room

@LFCTransferRoom
James Milner, 𝐋𝐢𝐯𝐞𝐫𝐩𝐨𝐨𝐥 𝐋𝐞𝐠𝐞𝐧𝐝 🙌

Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.