Evertonin jättävä maajoukkuemies avautuu: ”En odottanut sen päättyvän tällä tavalla”

Laitapuolustaja Lucas Digne on Sky Sportsin mukaan kertonut Evertonin kannattajille, ettei hän ”odottanut sen päättyvän tällä tavalla”.
28-vuotias Ranskan maajoukkuepelaaja on siirtymässä Goodison Parkilta Aston Villaan 25 miljoonalla punnalla. Hänen suksensa menivät ristiin manageri Rafael Benítezin kanssa joukkueen taktiikoihin liittyen, eikä peliaikaa ole herunut joulukuun alun jälkeen.
Benítez paljasti aiemmin tässä kuussa, että Digne oli jättänyt siirtopyynnön. Espanjalainen vaikutti syyttävän pelaajaa siitä, että tämä oli pannut omat tarpeensa joukkueen edelle.
Digne sanoo nyt Instagramissa, että ”joskus tarvitaan vain yksi ulkopuolinen henkilö tuhoamaan kauniin rakkaustarinan”.
– Unelmani oli auttaa seura takaisin sinne, mihin se kuuluu. Kapteeninnauhan kantaminen joissakin otteluissa teki minut aina ylpeäksi, Digne kirjoittaa.
– Kaiken on päätyttävä. En vain odottanut sen päättyvän tällä tavalla. Se, mitä on tapahtunut, ja jotkut asiat, joita minusta on sanottu viime kuussa, ovat tehneet minut hyvin surulliseksi.
– En kuitenkaan lähde sanasotaan kenenkään kanssa. Seura ei ansaitse sitä, fanit eivät ansaitse sitä – ja rehellisesti sanoen minä en ansaitse sitä. Evertonissa ja sen ympärillä on niin monta hyvää ja kunnollista ihmistä, jotka haluavat parasta tälle seuralle eikä itselleen. Ja heille voin sanoa sydämestäni: toivon teille kaikkea hyvää!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”