Lauantai-illan viimeinen valioliigaottelu pelattiin Birminghamin Villa Parkilla, Aston Villan ja Manchester Unitedin välillä.

Etukäteen eniten puhuttivat pelaajat, joista yksikään ei ollut avausvihellyksen kaikuessa viheriöllä. Isäntien riveihin liittynyt Philippe Coutinho istui penkillä, vieraiden Cristiano Ronaldo ja Marcus Rashford olivat loukkaantuneina kokoonpanosta poissa. Heti alkuminuuteilla pelissä varsin hyvin esillä ollut, Unitedin ruotsalaislaituri Anthony Elanga toisaalta nosti omalta osaltaan mielenkiintoa.

Emiliano Martínezin emämunaus vei vieraat johtoon jo reilun viiden minuutin jälkeen. Bruno Fernandesin alaspäin kiertävä veto tuli argentiinalaiselle suoraan syliin, mutta tämä onnistui imaisemaan sen jalkojensa välistä sisään, 0-1.

Aston Villa ei ollut ennen Martínezin rähmäystä päässyt peliin oikeastaan lainkaan mukaan, eikä tämä varsinainen itseluottamusruiske ollut. Vartin kohdalla kuitenkin myös isännät olivat onnistuneet pitämään peliä joitain jaksoja poissa itselleen vaaralliselta alueelta.

Lucas Digne otti Aston Villa -uransa, ja tämän ottelun ensimmäisen varoituksen kaatamalla Mason Greenwoodin rangaistualueen oikealla puolella 27. minuutilla. Martínez nyrkkeili seuranneen erikoistilanteen pois maaliltaan.

Maalintekoyritykset kirjattiin puolen tunnin täyttyessä lukemin 0-5, eikä Villa ollut oikeastaan kertaakaan löytänyt ideaa, jolla päästä edes David de Gean vartioiman maalin läheisyyteen. Coutinho komennettiin jo ottamaan lämpöä.

35. minuutin tienoilla isännät saivat kaksi perättäistä kulmapotkua. Jälkimmäisestä Emiliano Buendia pääsi puskemaan läheltä – de Gea osoitti olevansa vastapariaan huomattavasti paremmassa vedossa, levittäen refleksinomaisesti itsensä pallon tielle. Villa oli nyt joka tapauksessa herännyt otteluun mukaan ja pelin painopiste muuttunut.

Paria minuuttia ennen taukoa de Geaa tarvittiin jälleen. Digne pääsi jatkamaan keskityksen vasemman tolpan juureen, espanjalainen jälleen edessä. Koko tilanteen rakentumisessa keskittäjä Matty Cashilla oli iso rooli.

Coutinhon paluu Valioliigaan satumainen

Toinen jakso alkoi todella eloisissa merkeissä. Jo minuutin jälkeen Elanga oli murtautunut puolittaiseen maalipaikkaan, ja Fernandes ottanut varoituksen. Seuraavat hetken niskan päällä oli Aston Villa. De Gea kesti laadukkaatkin lähentelyt edelleen.

Steven Gerrardin ainoa vaihto tauolla oli Kourtney Hausen nostaminen loukkaantuneen Ezri Konsa tilalle. Vaikka vaihto koski alakertaa, oli hyökkäyspäässä peliin jostain löytynyt hurja määrä ajatusta, ensimmäiseen ottelupuolikkaaseen verrattuna.

Seuraavankin maalin teki kuitenkin United, eikä Fernandesin onnistumista voi tällä kertaa laittaa Martínezin piikkiin – niin hyvään vetopaikkaan tämä pääsi, ja tälläsi pallon valtavalla pommilla yläriman kautta sisään.

Morgan Sanson oli epäonnistujien joukossa maalitilanteessa, ja teki lähes heti sen jälkeen kentällä tilaa Coutinholle.

Villa ei masentunut toisesta takaiskusta liikoja. Coutinho oli mukana rakentelemassa hienoa syöttörulettia Unitedin boksiin, vastaavia oltiin nähty joukkueelta toisella jaksolla jo aiemminkin. Nyt tilanne vietiin perille saakka, ja Jacob Ramsey pääsi ampumaan läheltä ylös oikealle; 1-2.

Viittä minuuttia myähemmin osta vaihtuivat. Ramsey pääsi United-puolustuksen liukuillessa suuntaan ja toiseen siirtämään pallon luukulle. Brasilialaistaituri teki ensimmäisen valioliigamaalinsa neljään vuoteen käytännössä tyhjiin, ja oli nostanut joukkueensa haudan partaalta tasoihin.

Mikäli oheinen upotus ei aukea, voit katsoa sen sisällön täältä.

OptaJoe

@OptaJoe
1 - Philippe Coutinho didn't manage a goal or assist in any of his seven Premier League appearances against Manchester United while playing for Liverpool (480 minutes), but netted Villa's equaliser just 14 minutes into his debut for the club. Dream.