Norwich voitti Valioliigassa! Apua Teemu Pukille ja kumppaneille myös St James’ Parkilta
Kuva: Getty Images
Kello 17 Suomen aikaa pelattiin lopulta kolme valioliigaottelua, Burnleyn ja Leicesterin kohtaamisen siirryttyä myöhempään ajankohtaan.
Norwichin pikamaalit ja kova takaisku
Carrow Roadilla nähtiin kotijoukkueen avauksen piikissä tutusti Teemu Pukki. Evertonin pelaajatilanne on parantunut reippaanlaisesti viime aikoina. Kuntoon palannut Richarlison aloitti ottelun kuitenkin penkiltä.Newcastle ja Watford tasoihin Norwichin eduksi
Kierroksen putoamiskamppailussa Joao Pedron puskumaali toi Watfordille pisteen Newcastlesta. Kamppailu päättyi 1-1-tasatulokseen. Ottelun maalitilin avasi heti toisen puoliskon alkuun osunut isäntien laituri Allan Saint-Maximin. Ranskalainen murtautui yksilösuorituksella boksin sisään ja sijoitti pallon varmasti alanurkkaan. Watfordin tasoitus syntyi kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. Jamaal Lascelles hävisi pääpallon boksissa Pedrolle, joka puski Kiko Femenian keskityksen maaliverkkoihin.Wolves piti johtonsa
Wolverhampton todisti Molineux’lla että tilastot ovat vain tilastoja. Southampton piti enemmän palloa, laukoi enemmän, myös kohti maalia. Isännät kuitenkin taklasivat vieraitaan huomattavasti enemmän, ja veivät kovuudellaan myös sen tärkeimmän tilaston; ottelu näytti pitkään päättyvän Wolvesille puhtaasti 2-0. Maalintekijöinä 37. ja 59. minuuteilla Raul Jimenez pilkulta ja Conor Coady. James Ward-Prowse teki kuitenkin 84. minuutilla sitä, minkä osaa parhaiten. Englannin A-maajoukkuerinkiin kuuluva vaparispesialisti napautti lukemiksi 2-1, upealla yläkulmavedolla 30 metristä. Lisäajan ensimmäisellä minuuteilla Wolves ratkaisi ottelun selkeästi itselleen – Adam Traoren alakulmaveto niittasi taululle loppuluvut 3-1.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele